Direktiivi voi johtaapakolliseen metsäsuunnitelmaan
Metsäsuunnitelma saattaa muuttua pakolliseksi, jos EU-komission tuore ehdotus toteutuu. Komissio haluaa seurata puun käyttöä metsätiloittain.
EU:lle voisi tulla oikeus valvoa metsäsuunnitelman noudattamista, arvioi MTK:n metsäasiantuntija Janne Näräkkä.
”Metsäsuunnitelman pakollisuus olisi iso periaatteellinen muutos.”
Uudet linjaukset on kirjattu direktiiviehdotukseen, joka koskee metsähakkeen ja muiden kiinteiden biopolttoaineiden käyttöä.
MTK:n arvion mukaan uusien metsäsuunnitelmien laatimisesta aiheutuisi metsänomistajille vähintään 600–700 miljoonan euron lasku. Suomessa on noin 345 000 metsätilaa.
Direktiivi koskisi myös EU:hun tuotavaa puuta. Sillä halutaan ehkäistä metsäkatoa eli metsäpinta-alan vähenemistä erityisesti kehitysmaissa.
Suomi on ajanut mallia, jossa metsänkäyttöä seurattaisiin kansallisesti. Suomessa metsien kasvu ylittää hakkuut vuosittain reilusti, ja kestävyys voidaan todistaa jo olemassa olevilla tiedoilla.
Vielä on epäselvää, koskisiko metsäsuunnitelmapakko pelkästään energiapuuta vai yleisesti koko metsätaloutta. Komissio käsittelee direktiiviehdotusta syksyn aikana.
Sivu 9
Ensimmäistä kertaa EU voisi puuttua kansalliseen puukauppaan.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
