Koillissanomat: Karhu raateli pyöröpaaleja Posiolla
Paaleissa oli isoja reikiä ja purentajälkiä.
Karhut herkuttelevat nyt marjoilla ja keräävät rasvakerrosta talvea varten. Kuvan karhu ei liity tapaukseen. Kuva: Heikki WillamoKoillissanomat kertoo, että karhu oli käynyt repimässä Heikki Maaningan pyöröpaaleja Maaninkavaarassa Posiossa. Palstalla oli parikymmentä paalia, joista karhu oli repinyt seitsemää.
"Jälkien perusteella on selvää, että paikalla on käynyt karhu. Paaleissa oli isoja reikiä sekä purentajälkiä ja kynsien jälkiä", lehden haastattelema Maaninka kuvailee.
Hän epäilee, että karhu olisi ollut kiinnostunut muurahaishapon tai paalien merkkaamiseen käytetyn spray-maalin hajusta. Vastaavaa on tapahtunut ainakin kerran aikaisemmin Kuusamon puolella noin viisi vuotta sitten, vaikka yleensä ne eivät vahingoita paaleja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
