Itä-Savo: Mielenosoitus ja adressi eivät auttaneet ‒ Savonrannan yläkoululaiset siirtyvät Kerimäen kouluun
Savonlinnan kaupungin itäosassa sijaitsevan Savonrannan koulun 7.–9.-luokkien oppilaat siirtyvät Kerimäen kouluun. Koulujen välillä on yli 30 kilometriä matkaa.
Savonrannan koulun yläkoululaiset siirtyvät ensi syksynä yli 30 kilometrin päähän Kerimäen kouluun. Kuva: Saara LaviSavonlinnan kaupunginhallitus päätti maanantaina kokouksessaan, että Savonrannan 7.–9. luokat siirtyvät Kerimäen kouluun elokuussa, lukuvuoden 2023–2024 alkaessa. Kaupunginhallitus päätti asiasta äänin 7–4.
Itä-Savo uutisoi asiasta maanantai-iltana.
Kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan sivistyslautakunnan huhtikuussa tekemään päätökseen, jonka mukaan Savonrannan yläluokkia ei olisi siirretty Kerimäelle.
Ennen kokousta savonrantalaiset järjestivät kaupungintalon edessä hiljaisen mielenosoituksen yläluokkien puolesta.
Lapsilla oli käsissään kylttejä, joissa kerrottiin, kuinka pitkäksi eri kylillä asuvien yläkoululaisten päivittäiset koulumatka-ajat venyvät Kerimäelle siirryttäessä.
Vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja Hanna Jääskeläinen luovutti kaupunginhallituksen puheenjohtajalle, kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkoselle (sd.) yläluokkien siirtoa vastustavan adressin, jossa oli 722 nimeä.
Adressissa todettiin yläluokkien siirron heikentävän oppilaiden jakamista ja hyvinvointia sekä Savonrannan alueen elinvoimaa.
MT uutisoi Savonrannan koulun tilanteesta maaliskuussa (MT 21.3.2023). Jutussa kerrottiin, että koulussa on tällä hetkellä 40 oppilasta, mutta yläkoululaisten siirtyessä Kerimäen kouluun Savonrannan kouluun jäisi alle 25 oppilasta.
25 oppilasta on pidetty Savonlinnassa koulun oppilasmäärän alarajana, jonka alittuessa koulu lakkautetaan.
Vaarana siis on, että Savonrannan koulu lakkautetaan tämän päätöksen seurauksena.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







