Wärtsilä vähentää Suomessa 270 työntekijää
Kokonaisuudessaan kenkää luvassa 550:lle 50 miljoonan säästöjen toivossa.Konepajayhtiö Wärtsilä aikoo heikon markkinatilanteen takia sopeuttaa toimintaansa ja vähentää henkilöstöään 550:llä. Vähennyksistä noin 270 kohdistuu Suomeen.
Wärtsilä tavoittelee noin 50 miljoonan euron vuotuisia säästöjä.
Yhtiön mukaan laitetoimitusten markkinaympäristö on heikentynyt. Kilpailu uusien alusten markkinoilla on tiukkaa, mikä johtuu kauppalaivojen ylikapasiteetista ja kysynnän puutteesta offshore-alalla.
Wärtsilän liikevoitto laski tammi-maaliskuussa hiukan ja oli 84 miljoonaa euroa oltuaan vuotta aiemmin 100 miljoonaa euroa. Liikevaihto laski kaksi prosenttia, ja tilauskanta kasvoi kolme prosenttia.
Liikevaihdon odotetaan kasvavan 0–5 prosenttia ja liiketuloksen olevan 12,5–13 prosenttia suhteessa liikevaihtoon.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

