vierasyliö Velkaantumisen kierre on pystyttävä tarvittaessa katkaisemaan

Elinkeinoministeri on ottanut

kannan, ettei hallitus esitä niin

sanotun lainakaton käyttöönoton mahdollistavaa lakimuutosta.

Lainakatosta julkisuudessa käyty keskustelu on ollut

paikoin tunnelatautunutta, kun sen varsinaisesta käytöstä ja nykyoloihin sopivasta tasosta ei

ole riittävää tietoa. Lainakaton rooli makrovakauden edistämisessä on vaikea ymmärtää, joten sen tarpeellisuus on

kyseenalaistettu.

Asuntoluottojen kokoa

suhteessa ostettavan asunnon arvoon rajoittava lainakatto on toinen makrovakauspolitiikan instrumenteista, joita ministeri Antti Tanskasen johtama työryhmä suositti otettavaksi

käyttöön Suomessa.

Makrovakauspolitiikasta vastaavalla Finanssivalvonnan johtokunnalla tuleekin

vastaisen varalle olla valtuudet käyttää tehokkaita työkaluja, jos velkaantumiskehitys

uhkaa Suomen taloudellista vakautta.

Talouskriisien taustalla on usein liiallinen luotonanto

ja velkaantuminen. Noususuhdanteessa myötäsyklinen suhdanteita vahvistava luotonanto ruokkii varallisuushintoja. Se puolestaan kasvattaa

pankkien ja velallisten riskejä

asuntohintojen romahduksesta.

Pankkien luotonanto on

keskeinen muuttuja tällaisessa

makrovakausuhkia aiheuttavassa mekanismissa. Liiallisesta

luotonannosta syntyvät asuntokuplat ja rahoitusvakauden uhat syntyvät usein kansallisesti ja vaativat kansalliset työkalut.

Luottokannan kasvu ei ole ollut Suomessa lainkaan niin voimakasta kuin ennen nykyistä

talouskriisiä maissa, jotka

sittemmin kokivat asuntomarkkinoiden kuumenemisen ja

voimakkaan laskukäänteen. Maansisäisesti kehittyvät taloushäiriöt voivat levitä laajemmiksi

järjestelmäriskeiksi, mistä olemme nähneet esimerkkejä Irlannissa ja Espanjassa.

Vastaavien kriisien ehkäisemiseksi Euroopan unionissa valmistellaan makrovakauspolitiikan toimeenpanoa. Kukin jäsenmaa valitsee kansallisen makrovakauspolitiikkansa

toteuttamiseen tarkoituksenmukaiset työkalut.

Siinä missä kehitteillä olevat rahoitusmarkkinavero ja pankkien uusi vakavaraisuus- ja maksuvalmiussääntely tulisi ratkaista kansainvälisesti mahdollisimman harmonisoidusti,

kansallisesti muita maita kireämmästä asuntoluottojen lainakatosta ei aiheudu kilpailuhaittoja Suomelle. Vakaa talous tuo pikemminkin kilpailuetua.

Järkevän ja uskottavan

finanssipolitiikan lisäksi luottoluokittajat arvioivat Suomea myös makrovakauspolitiikan harjoittamisessa onnistumisesta.

Voimme nähdä varoittavan esimerkin toisessa erityisen

vakaana pidetyssä euromaassa.

Hollannin AAA-luokitus on vaarassa kotitalouksien liiallisen velkataakan ja asuntomarkkinoiden laskun hidastaessa

talouden elpymistä. Yksityinen kulutus on jumissa.

Velkaantumista hillitsevä ennakoiva makrovakauspolitiikka tulisi siis nähdä finanssipolitiikan tehokkuutta edistävänä, yhtä tärkeänä politiikka-alueena.

Finanssivalvonnalla ei ole

toistaiseksi ollut valtuuksia

antaa sitovia määräyksiä

asuntolainojen luototussuhteesta. On kuitenkin tärkeää, että makrovakausvalvojalla on valtuudet ryhtyä tarvittaessa nopeisiin toimenpiteisiin, jos luotonannon rajoittaminen

tulee makrovakaussyistä

tarpeelliseksi.

Suomella osana eurojärjestelmää on rajallinen mahdollisuus hillitä kansallisesti rahapolitiikan keinoin luottokannan kasvua. Nykyisessä suhdannetilanteessa asuntojen hinnoissa ei näy ylikuumenemisen merkkejä eikä kotitalouksien velkaantumisen odoteta kiihtyvän hallitsemattomaksi. Talouden epävarmuuden väistyessä tilanne asuntomarkkinoilla voi kuitenkin muuttua nopeasti.

Kansainvälisessä kirjallisuudessa on analysoitu, millaisiin taloustilanteisiin erilaiset

makrovakautta edistävät toimenpiteet ja niiden yhdistelmät

soveltuvat. Käyttötarve ja

politiikkatoimien tehokkuus määräytyvät pitkälti kunkin maan rahoitussektorin erityispiirteiden perusteella.

Lainakatto on tehokas työkalu

asuntoluottokannan kasvun hillitsemiseksi tilanteessa, jossa pankkijärjestelmä on vakaa eivätkä pankkien vakavaraisuusvaatimukset aiheuta luotonannon rajoituksia.

Työryhmän esittämä toinen makrovakaustyökalu, vastasyklinen pääomapuskuri, on sekin kannatettava.

Molempia instrumentteja kuitenkin tarvitaan. Harkinnanvarainen, velkaantumisen ja asuntomarkkinoiden riskien

perusteella asetettava lainakatto kohdistuisi täsmäaseena asuntoluotonantoon, kun taas pääomapuskuri vahvistaisi pankkien

vakavaraisuutta. Puskuri toimisi

makrovakauspoliittisen automaattisen vakauttajan lailla.

Lainakatossa on kyse myös

kuluttajansuojasta. Asuntomarkkinoiden hintahuipussa täysin luotolla rahoitettu asunto altistaa velallisen suureen

riskiin joutua velkaloukkuun.

Sitovalla enimmäisluototussuhteella voidaan kasvattaa

turvaetäisyyttä siihen, että

asuntolainan määrä ylittää asunnon käyvän arvon, ja välttää

markkinoita epävakauttavia pakkomyyntejä. Sitä, onko jokin lainamäärä ylisuuri, ei määrää vain lainanhakijan oma taloudellinen tilanne vaan myös se, ottavatko muut ylisuuria lainoja ja onko asuntomarkkinoille

kehittymässä hintakupla.

On yksittäisen kotitaloudenkin etu, että kansantalouden velkaantuminen on maltillista ja asuntomarkkinat vakaat.

Lainanhakija voi kokea makrovakaustyökalun epäreiluksi

oman talouden rajoitteeksi. Vaikka yksilötasolla tulot olisivat riittävät ja lainanhoitokyky arvioitaisiin hyväksi, koko kansantalouden tasolla kotitalouksien velkaantuneisuuden kasvun

hillitsemiseen voi olla tarvetta.

Silloin luotonannon rajoittamisessa ei voi laskea pankkialan itsesääntelyn varaan.

EEVA ALHO

Kirjoittaja on Pellervon taloustutkimuksen PTT:n ekonomisti.

Avaa artikkelin PDF