Aika on pysähtynyt Jallun valtakunnassa
Liehtalanniemen rakennukset ovat yli satavuotiaita. Tupa tosin paloi maan tasalle 1943, mutta Jalmari rakensi sen uudestaan. Etualalla olevaa kaivoa ja vinttiä kunnostetaan säännöllisesti. Saara Olkkonen Kuva: Viestilehtien arkistoPUUMALA (MT)
Harmaantuneen hirsituvan portailla patsastelee kookas maatiaiskukko kanansa kanssa. Pariskunta näyttää siltä, että ”tästä ei kuljeta”. Muutama lammas toljottaa syrjemmällä, mutta muuten pihassa ei näy ristin sielua.
”Kröhöm!”
Pian tuvan oviaukosta ilmestyy käsipari, joka lempeästi hätistää siivekkäät portailta.
”Tervetuloa Liehtalanniemen museotilalle, Jallun valtakuntaan”, hihkaisee pehtoori Ilmari Pulli kiireestä kantapäähän perinnevaatteisiin pukeutuneena.
Ensimmäiseksi pehtoori vie kävijät syöttämään lampaille leipää. Kukko ja kana kipittävät perässä havitellen omaa osuuttaan. Eläimet ovat lainassa paikallisilta viljelijöiltä.
Suomen maatalousmuseo Sarka on nimennyt Liehtalanniemen museotilan vuoden 2013 kesäkohteekseen. Se sijaitsee Niinisaaressa, noin neljäntoista kilometrin päässä Puumalan keskustasta.
Vaikka tila on lossimatkan päässä, kävijöitä riittää joka päivä. Nytkin pihaan saapuu ryhmä venäläisiä. Onneksi paikalla on poikkeuksellisesti kaksi pehtooria.
Paikka on ollut asuttu vuodesta 1899, miltä ajalta myös rakennukset ovat peräisin. Pihapiirissä on torpan lisäksi savusauna, navetta, lato sekä vaate- ja ruoka-aitta. Koko komeutta ympäröi vuonna 1984 perustettu, 22 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue laidunhakoineen, peltoineen ja kaskimetsineen.
Pulli kertoo, että Liehtalanniemen pitkäaikaisin asukas, Jalmari ”Jallu” Reponen, saavutti kylillä legendaarisen maineen erikoisilla tavoillaan, mutta ne tarinat säästetään tuvan puolella kerrottaviksi.
Pikku-Jalmari muutti tilalle vanhempiensa Iitan ja Matin kanssa vuonna 1904. Köyhä perhe eli kovaa, vaatimatonta elämää: raivasi kiviset pellot, kalasti Saimaalla ja asui ahtaasti.
Leipä kerättiin monelta suunnalta. Perhe viljeli kauraa, ruista, juureksia ja perunaa. Miehet tekivät metsätöitä ja kävivät töissä tilan ulkopuolella. Pari lehmääkin oli. Maidosta tehtiin voita myyntiin.
Pullin mukaan tila on malliesimerkki ajan oloista Etelä-Savossa. Pihassa tönöttää jopa seudulle tyypillinen kota, jossa lämmitettiin vettä ja laitettiin ruokaa.
Vuonna 1943 perhettä kohtasi tragedia, kun asuinrakennus paloi maan tasalle. Jallu ja Iita nukkuivat koko talven maapohjaisessa savusaunassa.
”Savusaunan keski-ikä on Suomessa kahdeksan vuotta. Ajatella, että tämä on ollut tässä jo sata vuotta”, pehtoori Pulli ihastelee ja taputtelee nokisia lauteita.
Hämyisen tuvan puolella on aika istahtaa alas penkille, jolla Jallukin on aikanaan istunut miettimässä syntyjä syviä. Hänen raskaat sarkahousunsa roikkuvat seinällä. Aika tuntuu pysähtyneen. Pöydällä lepää sanomalehti Itä-Savo, jota Jallu tilasi ja luki ahkerasi. Hieman yllättäen hän oli oppinut lapsena lukemaan.
Tuvan seinässä on avoin reikä, josta kurkistamalla näkee etupihalle. Siellä Jallu piti haaskaa, jonka houkuttelemia kettuja hän ampui aseen piippu pujotettuna seinän läpi.
Metsästipä hän saimaannorppiakin tapporahan, nahkan ja rasvan toivossa. Vaikka norppa rauhoitettiin vuonna 1955, saattoi Jallun pihassa nähdä norpannahkoja roikkumassa vielä 60-luvulla.
Kylillä Jallu nähtiin usein kauppaamassa marjoja ja kalaa. Hän ”nykäisi kirkolle” kahdeksan kilometrin matkan soutuveneellä. Kerran vene vei jopa 50 kilometrin päähän Lappeenrantaan.
Jallu ei välittänyt nykyajan mukavuuksista, vaan valmisti viimeiseen asti työkalunsa oman metsän puusta. Metalliosat hän tilasi kyläsepältä. Marjoilla, kalalla, riistalla sekä oman tilan maidolla ja viljalla elänyt Jalmari oli pehtoorin mukaan ”laiha, lyhyt ja sitkeä mies”.
Jallu uskoi vakaasti, että ”ver vettyy” peseytyessä ja saippua on myrkyllistä. Siksipä Jalmarin tunnisti jo kaukaa ominaishajusta.
Kerran terveyskeskukseen jouduttuaan henkilökunta jynssäsi vastustelevan miehen päästä varpaisiin juuriharjalla.
74-vuotiaaksi eläneestä Jalmari Reposesta kerrotaan yhä paikkakunnalla tarinoita.
Onpa hänestä kirjoitettu kirjakin, Aaro Okkolan Liehtalan Jallu, joka ilmestyi vuonna 1989.
Kuin Jallun maineen vakuudeksi museotilareissun päätteeksi Puumalan torilla eksyy juttusille muuan Timppa, joka ilmoittaa muistavansa Liehtalanniemen erakon.
”Jallu aina souteli satamaan myymään varpaluutia”, Timppa tokaisee.
KATJA KOLJONEN
Liehtalanniemen museotila on avoinna 11.8. asti arkisin klo 11–18 ja viikonloppuisin klo 11–16. M/S Kaunis Veera risteilee museolle Puumalan satamasta 1.8 klo 13.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
