Elintarviketeollisuus jarruttaa kauppatapalakia – Lepän avustaja: Lisäaikaa ei tipu
ETL vaatii kauppatapalain valmisteluun sekä lisää aikaa että tietoa. Kumpaakaan ei ole tulossa ja takaraja on tammikuun lopussa.
Tammikuun lopulla pitäisi olla tiedossa, millaisia valtaoikeuksia ruokavaltuutetulle kaavaillaan. Kuva: Jarkko SirkiäElintarviketeollisuusliiton (ETL) johtaja Heli Tammivuori vaatii elintarvikemarkkinoiden lainsäädäntöä pohtineelle työryhmälle lisää aikaa tehdä työtä.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän (kesk.) asettaman työryhmän on tarkoitus saada esitys valmiiksi tammikuun loppuun mennessä.
Tehtävään kuuluu esimerkiksi ruoka-asiamiehen, tai sukupuolineutraalisti ruokavaltuutetun, valtuuksien pohtiminen.
"Työtä leimaa kova kiire. Hosuminen heikentää sääntelyn laatua. Muutaman kuukauden lisäaika ei ole pois ketjun yhdeltäkään osapuolelta", elinkeinopolitiikasta vastaava Tammivuori sanoo.
Lepän erityisavustajan Risto Lahden mukaan lisäaika ei ole perusteltu.
Työryhmässä on sekä viljelijöiden, elintarvikeyritysten että kaupan edustajia.
Tammivuoren mukaan tilannekuva alan kokonaisuudesta ei ole selvä.
"Jotta edes markkinoiden tämänhetkinen tila pystyttäisiin arvioimaan huolellisesti, saati tarkastelemaan lainsäädännön vaikutuksia, työryhmä tarvitsee lisää aikaa. Nyt sillä ei ole käytössään riittävästi tietoa koko ketjun sopimussuhteista, puhumattakaan epäreilujen kauppatapojen määrästä ja laadusta eri sopimussuhteissa", Tammivuori kirjoittaa blogissa.
Tammivuori vetoaa, että neljä vuotta voimassa olleen kilpailulain vaikutuksia ei ole tutkittu.
Lahden mukaan lisäselvityksiä ei tarvita.
"Selvitykset ovat varsin yksisuuntaisia, eikä tarvetta lisätiedolle ole", Lahti kommentoi.
ETL ei kannata lainsäädäntöä ylipäätään.
"Käytännössä viranomaiset eivät usein luota yritysten kykyyn ratkaista yhteiskunnallisia ongelmia. Siksi lainsäädäntöä pidetään Suomessa helposti patenttiratkaisuna jokaiseen ongelmaan."
Leppä uskoo ruoka-asianvaltuutetun voimaan – kaupan housujen syytä tutista, jos toiminta epäreilua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
