Kouvola on vuoden rautatiekunta
Pro Rautatie on valinnut Kouvolan vuoden 2014 rautatiekunnaksi. Vuoden rautatiekunta valitaan joka toinen vuosi, edellinen oli Tampere.
Rautatiekunta valitaan kaupungin rautateiden edistämisen aktiivisuuden ja toiminnan sekä nykytilanteen ja tulevaisuuteen suuntautuvien suunnitelmien perusteella.
Kouvolan historia perustuu pitkälti radan olemassaoloon. Rautatie tuli kaupunkiin jo vuonna 1870 ja 1890 Kouvolasta tuli merkittävä risteysasema.
Pro Rautatien mukaan Kouvola on viime vuosina pitkäjänteisesti edistänyt rautatieliikennettä ja kehittänyt kaupunkia siihen tukeutuen. Samalla on luotu merkittävä määrä työpaikkoja.
Kouvolasta on muodostunut Suomen merkittävin rautatielogistiikan keskus, josta on kehitetty itään Venäjälle ja Aasian maihin suuntautuvia kuljetusyhteyksiä ja parannettu siten myös koko Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyä.
Kouvola on myös tärkeä rautatiealan koulutuskeskus.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
