Kimppaomistajuus säästää rahaa
Kirsi Visakoivu kilpailee Pikku-Epelillä valjakkoajossa tässä avustajana toimivan Heidi Sindan koulutuksessa. Kiireisen arjen vuoksi omistajat eivät ehtineet tallille Nokialle samanaikaisesti. Rami marjamäki Kuva: Viestilehtien arkistoNokia
Kirsi Visakoivun ja Eva Sandbäck-Pajunojan kimppahevonen Pikku-Epeli hankittiin tilaustyönä.
”Kun täytin 50 vuotta, päätin ostaa itselleni lahjaksi hevosen”, Eva kertoo.
”Ihastuin suomenhevosori Jaapeliin, emän puolelta taas halusin V.T. Ajatusta.”
Pikku-Epeli oli 4-vuotiaaksi asti valmennettavana. Se sai esimerkiksi ajo-opetusta, jolla vahvistettiin nuorta hevosta.
Nykyinen talli, Pinsiön ratsutila Nokialla on kaksikon yhteinen valinta.
Eva käy siellä ratsastamassa hevosta, Kirsi ajaa valjakkoa ja kilpailee.
”Kun aikuisia ollaan ja elämässä on muutakin kuin talli ja hevoset, järjestely sopi meille kuin nenä päähän”, Eva toteaa.
”Menisi stressin puolelle, jos tallille pitäisi mennä joka ilta. Enkä haluaisi vuokrata sitä muille.”
Pikku-Epeli tunnetaan myös Hevoshullu-lehdestä, jossa sillä oli oma palsta, Pikku-Epelin reissuvihko.
Monipuolisena suomenhevosena sillä voi hypätä, ratsastaa koulua tai ajaa valjakolla.
Molemmat hevoskimpan jäsenet allekirjoittavat, että yhteisomistajuus vaatii joustoa.
Evan mukaan kimppaa suunnittelevien kannattaa olla kavereita ennestään, kuten hän ja Kirsi ovat.
”Aika monikin haluaisi kimppahevosen, muttei löydä sopivaa kaveria. Tyyppi täytyy tuntea etukäteen”, hän toteaa.
”Tiedän kimppajuttuina muutamia jotka ovat kaatuneet siihen, että toinen on toisen mielestä ihan hirveä.”
Kirsi taas näkee, että kimppa voi myös rikkoa ystävyyden.
”Jos parhaat ystävät hankkivat kimpan, niin ovat entiset ystävät sen jälkeen. Se vielä menee, jos molemmat vain harrastavat. Jos toinen kisaa, toinen jää helposti hopealle.”
Myös jääräpäisyys voi kaataa toimivan kimpan.
”Jos toinen on vahva, niin toisen on oltava tosi joustava. Kaksi tasavahvaa ei pärjää.”
Hän uskookin, että hevosen vuokraus ulkopuoliselle voi olla usein toimivampi vaihtoehto kimpan sijaan.
Helpointa olisi omistaa hevonen kokonaan itse.
Evan mukaan kimppaomistus on kuten mikä tahansa tiivis ihmissuhde.
Etukäteen ei aina tiedä, toimiiko se.
”Totta kai kuten avioliitossakin joskus tulee törmäyksiä, mutta niistä mennään eteenpäin.”
”Mehän olemme jo päässeet tosi pitkälle, kun ollaan pidetty sitä yhdessä yhdeksän vuotta”, Kirsi miettii.
Lisää tietoa hevosten yhteisomistuksesta saa Hevosenomistaja.fi -verkkopalvelusta.
Tuulikki Viilo
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
