Video: Aarniometsä kuhisee elämää – vanhaa metsää ja lahopuuta tarvitaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi
Kun lähtee eräoppaan, biologin ja valokuvaajan kanssa metsään, alkaa nähdä maailman uudenväristen silmälasien läpi.
Eräopas Jouni Palén on keittänyt matkailijoille monet nuotiokahvit. Kuva: Kari SalonenLiesjärven kansallispuisto kätkee sisäänsä upeaa aarniometsää, suonsilmäkkeitä sekä kymmeniä kilometrejä rantaviivaa. Sen järvenrantamaisemissa voisi hyvin kuvitella näkevänsä Tauno Palon ja Ansa Ikosen kuin vanhassa Suomi-filmissä ikään.
Kansallispuisto sijaitsee Kanta-Hämeessä Tammelan ylänköalueella, joka on vanhastaan ollut harvaan asuttua karua moreenipeitteistä salomaata. Jääkauden sulamisvedet huuhtoivat aikanaan maaperästä hienoimmat ainekset silloisen meren pohjaan, joka nyt on aluetta ympäröivää viljavaa savimaata.
Kansallispuiston metsät ovat eri-ikäisiä. Nuorehkoja metsiä on paljon, sillä suuri osa alueesta oli metsätalouskäytössä ennen kansallispuiston perustamista, mutta löytyy alueelta myös toista sataa vuotta vanhoja metsäalueita.
Ahonnokan aluetta tiedetään suojellun säästömetsänä ainakin 1920-luvulta lähtien, todennäköisesti pidempään, sillä alueella kasvaa pari vuosisataa vanhaa puustoa.
”Männyn kilpikaarna alkaa muodostua 150 vuoden iässä, ja tässä tätä on”, näyttää eräopas Jouni Palén, joka tuntee Liesjärven kuin omat taskunsa monen sukupolven takaa, sillä hänen esi-isänsä oli Liesjärven ensimmäinen metsänvartija Kalle Lönngren.
Liesjärven metsäalueet tulivat Metsähallituksen omistukseen 1800-luvun loppupuolella, jolloin Korteniemen torpparista tuli valtion torppari ja maiden vartija.
Vanha metsänvartijan talo on edelleen pystyssä. Nykyisin Korteniemi on kansallispuiston alueella toimiva perinnetila, jossa pääsee kokemaan menneiden aikojen maalaiselämää.
Vaikka vuonna 1956 perustetun Liesjärven kansallispuiston pinta-ala on melko vaatimattomat 22 neliökilometriä, ovat sen luontoarvot merkittävät. Alueen luonnontilaiset metsät ovat monimuotoisia elinympäristöjä, joissa asustelee uhkaavasti harvinaistuvia hyönteislajeja.
”Ihmiset eivät ymmärrä, millainen kuhina lahon puun sisuksissa käy”, selittää biologi ja maatilan emäntä Päivi Eronen.
”Hyönteisten kirjo saa lintukannat voimaan hyvin. Kyse on ekologisesta ketjureaktiosta. Vanhaa metsää ei enää löydy monesta paikkaa.”
Vaikka suuren yleisön mielestä kansallispuiston hienoin nähtävyys olisi Kyynäräjärven ja Liesjärven toisistaan erottava hiekkarantainen Kyynäränharju, hivelee biologin silmää enemmän Ahonnokan aarniometsä.
”Täällä pääsee erämaan tunnelmaan. Tämä on kuin satumetsä, jossa voi melkein nähdä maahisen puikahtavan kolostaan”, Eronen ajattelee.
Jos jokin alue Suomessa hyötyi vuoden 2011 Tapaninpäivän myrskystä, oli se Ahonnokan aarniometsä. Myrskyssä kaatuneet puut jätettiin maahan lahoamaan, mikä on rikastuttanut alueen eliökantaa entisestään.
Tehokkuuteen ja siisteyteen kasvaneen ihmisen mielenrauhaa maassa makaavat lahopuut voivat häiritä, mutta luonto kiittää niistä moniäänisellä viserryksellä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
