Palovaroittimen hälytys antoi aikaa palon sammuttamiseen Nurmossa
Palovaroitin hälytti ajoissa kytevästä tulipalosta maatilalla Seinäjoen Nurmossa. Palo ennätettiin rajoittaa jauhesammuttimen avulla, ja palokunta hoiti loppusammutuksen.
Maatalousyrittäjä Jussi Mattila heräsi kesämökillä kännykkänsä hälytykseen lauantaina puolenyön jälkeen.
Palokunta hälytettiin kolmessa minuutissa. Mökki ei sijaitse kaukana maatilasta.
Tuhkaruuvi oli kuumentunut liikaa Mattilan lämpökeskuksessa, mikä sytytti puisen seinän. Savua muodostui, ja palovaroitinten järjestelmä hälytti tulipalosta.
Isäntä ja poika tyhjensivät kuusi käsisammutinta tulta kytevään seinään. Palokunta repi ja purki seinän ennen kuin palo pääsi leviämään rakennuksen ylisille.
”Liekit leimahtivat palomiehen iskiessä reikää seinään”, Mattila kuvaa.
”Palovaroitin tienasi hankintahintansa kerralla”, Mattila laskee.
Öisessä palonalussa oli ainekset suurpaloon. Lämpökeskus sijaitsee navettarakennuksen yhteydessä. Navetassa märehtii 45 lypsylehmää. Nuorta karjaa on saman verran.
”Miljoonavahinko olisi ollut ilmeinen”, riskipäällikkö Juhani Savolainen Tapiola-ryhmästä arvioi.
Sää oli äkkiä lauhtunut paukkupakkasista.
Kattilasta tiiliseinän takaa lähti kesken palanutta haketta tuhkaruuviin. Kuumentunut tuhkaruuvi sytytti puurakenteisen seinän.
Savolainen neuvoo eristämään tuhkaruuvin 200-millisellä palamattomalla villalla.
Vanhoissa kattiloissa tuhkaruuvin toimintaa säädetään käsin. Uusissa automatiikka säätää sään mukaan.
”Tuhka voi pysyä kuumana kaksi tai kolmekin päivää”, Savolainen sanoo.
Mattilat ostivat palovaroitinten järjestelmän kolmisen vuotta sitten. Samaan hälytysjärjestelmään on kytketty maatilan päärakennus, paja ja tuotantorakennus.
Serkkupoika osti samassa kaupassa hälytinjärjestelmän. Naapuri varusti uudisrakennuksensa.
Samassa kylässä oli ennen hankintoja palanut navettarakennus. ”Nyt hankimme lisää ensisammutuksen kalustoa”, Mattila lupaa.
Suomessa myydään sekä savunmuodostukseen että lämpötilan muutoksiin reagoivia palovaroitinten järjestelmiä. Tutkimus totesi savunmuodostukseen reagoivan sopivan parhaiten suomalaistiloille.
”Kymmenen minuuttia on pitkä aika tulipalon levitä”, Mattila tietää.
Savu ei tällä kertaa juuri häirinnyt Mattilan eläimiä, vaikka sitä levisi vähän niiden puolelle. Tilat tuuletettiin avaamalla isot ovet.
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

