Salon ja Tervolan lomittajia osa-aikaistetaan
Salon paikallisyksikkö lyhentää joka kolmannen maatalouslomittajan työaikaa. Tervolassa kaikki lomittajat on osa-aikaistettu. Salla säästää muulla tavalla.
Lomituspalveluista aiotaan säästää viisi miljoonaa euroa. Lomittajien työaikaa tehostetaan ja kuluja karsitaan. Näin aiotaan säästää osa eli 0,5 miljoonaa euroa.
”Kovin laajasti yt-neuvotteluja ei käydä”, lomitusyksikön päällikkö Päivi Wallin Maatalousyrittäjien eläkelaitoksesta (Mela) tietää.
Kuntatyönantajista kerrotaan, että viidestä kunnasta on otettu yhteyttä. Yleisimmin mietitään lomittajien osa-aikaistamista.
Tervolassa käytiin yt-neuvotteluja jo keväällä. Niihin palattiin lokakuussa. Kaksi lomittajaa vaihtoi itse osa-aikaiseksi, muut osa-aikaistettiin työnantajan päätöksellä.
Lomittajien tilanne Salossa ja Tervolassa on lohduton, toimitusjohtaja Raimo Kivineva Maatalouslomittajat-yhdistyksestä luonnehtii. Muuta työtä ei juuri ole.
”Osa-aikaistettavien palkka pienenee”, Kivineva murehtii.
Maatalouslomittajien yt-neuvottelut päättyivät Salossa maanantaina. Ketään ei irtisanota, mutta 28 lomittajan työaika lyhenee. Neuvottelut koskivat 77 lomittajaa.
Lomittaja tekee Salossa jatkossa yleensä seitsemän tunnin työpäivää. Työviikko lyhenee 8,5 tuntia. Täysi lomituspäivä on 7,65 tuntia ja lomittajan työviikko 153 tuntia.
Vt. henkilöstöjohtaja Christina Söderlund Salosta sanoo työnantajan tavoittelevan lomittajille sellaista työaikaa, joka vastaa tehtyjä tunteja. Työ antaisi toimeentulon.
”Vain osa lomittajista pystytään työllistämään täyteen työaikaan”, Söderlund vetoaa maatalouden rakennemuutokseen.
Puolet Salon lomittajista tekee nykyisin täyttä työaikaa. Jatkossa heitä on enää 15. Seitsemän lomittajan työviikko lyhenee jopa kymmenen tuntia.
Uusia työaikoja noudatetaan Salossa elokuusta lähtien. Ammattitaito ja monipuolisuus olivat lähtökohtana työajan mitoituksissa. Osa lomittaa vain hevostiloja tai lypsykarjaa.
”Kenenkään työaikaa ei aiota lyhentää alle kuuden ja puolen tunnin”, lomituspalvelujohtaja Pirkko Frey kaavailee.
Salo järjestää maatalouslomituksia 17 kunnan alueella. Alue kasvaa kohta, kun Lohjan Nummi-Pusula Uudeltamaalta liittyy siihen. Alueella lomitetaan 400:ää tilaa ja 600:ta viljelijää.
Frey pitää ilmeisenä, että tulevaisuudessa maatalouslomittajien työaikoja joudutaan rukkaamaan. Lomansaajat vähenevät viiden prosentin tahtia, etelässä nopeammin.
”Tilanne on vaikea. Emme tiedä, riittävätkö eläköitymiset”, Wallin laskee.
Paikallisyksikkö saa lomahallinnon rahoitusta lomitettujen päivien mukaan. Ne vähenevät, joten hallinnossa voidaan joutua sopeutuksiin.
Kustannuksia karsitaan pääosin vähentämällä tuntilomituksia sekä ostopalveluja. Lomituksiin tarvitaan Wallinin mukaan uusiakin työntekijöitä.
Kivineva uskoo yt-neuvottelujen vähentävän uusien lomittajien hakeutumista alalle. Verotus ei täysin kompensoi osa-aikaistettujen pienenevää palkkaa.
Osa-aikaistettavalta jää saamatta sovitettua työttömyysrahaa, jos hänen työaikansa lyhenee esimerkiksi seitsemään tuntiin. Salon osa-aikaisuus lasketaan 91,5 prosentiksi.
Kivineva laskee sovitetun työttömyysrahan saamisen edellyttävän 50–60 prosentin osa-aikaisuutta täysistä työtunneista.
”Viidennes ei anna mitään ja neljänneksen työn vähennys vain muutaman euron.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
