Hyväntekeväisyysjärjestö Brother Christmasia epäillään kolmesta rahankeräysrikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta
Tutkinnan aikana ei ilmennyt viitteitä siitä, että varoja olisi käytetty muuhun kuin yhdistyksen toimintaan.Poliisi on saanut valmiiksi Brother Christmas -hyväntekeväisyysjärjestön rikostutkinnan. Tutkinnan perusteella poliisi epäilee yhdistystä kolmesta rahankeräysrikoksesta ja törkeästä kirjanpitorikoksesta.
Poliisin mukaan kahdessa rahankeräysrikosepäilyssä on kyse rahan keräämisestä ilman rahankeräyslupaa. Yhden rahankeräysrikosepäilyn osalta kyse on siitä, että yhdistys ei ole poliisin mukaan ilmaissut kaikissa keräysvetoomuksissaan, että keräystavoitteen yli menevää rahoitusta voidaan käyttää muihin avustuskohteisiin.
Törkeä kirjanpitorikosepäily liittyy puolestaan poliisin mukaan siihen, että yhdistykseltä puuttui sadoista maksuista kirjanpitolain mukainen tosite tai maksun peruste ei selvinnyt tositteesta.
"Tilikaudella 2017 yhdistyksen pankkitilillä on ollut yhteensä 764 kappaletta maksuja, yhteismäärältään 867 982 euroa. Esitutkinnassa on selvinnyt, että näistä maksuista yhteensä 471:stä, yhteismäärältään 390 091 euroa, puuttui kirjanpitolain mukainen tosite, tai peruste ei selvinnyt kirjanpitoon liitetystä tositteesta", poliisi kirjoittaa tiedotteessaan.
Poliisin mukaan tutkinnan aikana ei kuitenkaan tullut viitteitä siitä, että varoja olisi käytetty muuhun kuin yhdistyksen toimintaan.
Brother Christmas -hyväntekeväisyyshahmona tunnettu Ari Koponen lähetti medialle tiedotteen, jossa hän kiistää yhä kaikki häntä ja yhdistystä kohtaan esitetyt epäilyt väärinkäytöksistä.
"Minua ja yhdistystäni kohtaan on esitetty julkisuudessa jo miltei vuoden ajan väitteitä siitä, että yhdistyksemme raha-asioissa olisi joitain epäselvyyksiä, vääryyksiä tai jopa laittomuuksia. Lisäksi on vihjailtu, että toimintaamme ohjaisi avuntarvitsijoiden edun sijasta jokin salainen oman edun tavoittelu. Kiistän yhä painokkaasti kaikkien tällaisten väitteiden paikkansapitävyyden", sanoo Brother Koponen tiedotteessa.
Koponen vetoaa siihen, että yhdistyksen itse teettämässä tarkastuksessa ei löytynyt minkäänlaisia laittomuuksia, eikä esimerkiksi tilisiirtoja muille kuin avuntarvitsijoille.
Koponen on tehnyt itse poliisille kaksi tutkintapyyntöä törkeistä kunnianloukkauksista. Tutkintapyynnöt koskevat Helsingin Sanomia ja Seura-lehteä. Helsingin Sanomat nosti järjestön rahankäyttöön liittyvät epäillyt epäselvyydet esiin jutussaan viime vuoden helmikuussa. Seura kirjoitti maaliskuussa, että järjestön vuonna 2016 järjestettyyn joulukampanjaan kerätyistä rahoista vain osa meni perille.
"Toisin kuin medioissa on vihjattu, kirjanpidossani ei ole minkäänlaisia laiminlyöntejä, harhaanjohtavia tietoja tai vääriä tositteita, Koponen sanoo tiedotteessa."
Nettisivujensa mukaan vuonna 2016 yhdistysrekisteriin kirjattu Brother Christmas järjestää tapahtumia, jakaa ruoka-apua, järjestää vanhuksille aktiviteetteja, ilahduttaa sairaita lapsia ja avustaa vähävaraisia jouluhankinnoissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

