Koirien geenitutkimus auttaa ihmissairauksien ymmärtämisessä
Koirilla ja ihmisillä on hyvin samankaltainen tautikirjo ja tautiperimä, kertoo tutkija Hannes Lohi.
Tieto perustuu Lohen rakentamaan ainutlaatuiseen tautigeenitutkimusohjelmaan, josta saatua tietoa voidaan soveltaa myös ihmissairauksien tutkimiseen.
Ryhmänjohtajana Helsingin yliopistossa sekä Folkhälsanin tutkimuskeskuksessa toimivan Lohen mukaan voimakas jalostaminen on jakanut koirat satoihin rotuihin ja samalla rikastanut niihin satoja perinnöllisiä sairauksia.
Tiukka roturakenne helpottaa usein geenien löytämistä pienemmistäkin tutkimusaineistoista.
Koira on iso eläin ja elintoiminnoiltaan pitkälti ihmisen kaltainen, joten sairaudetkin muistuttavat ja kehittyvät usein samoin kuin ihmisillä. Myös sairauksiin vaikuttavat ympäristötekijät ovat yhtenevät.
Koirien avulla voidaan tunnistaa uusia tautigeenejä ja -mekanismeja, jotka auttavat ymmärtämään myös ihmisten sairauksia. Lohen tutkimusryhmän tekemät geenilöydöt luovat pohjaa myös diagnostiikan, hoitojen ja mahdollisten lääkkeiden kehittämiseksi.
Tutkija uskoo, että koirilla on jatkossa paljon annettavaa myös käyttäytymis- ja persoonallisuuspiirteiden tutkimuksessa.
Lohi on viiden viime vuoden aikana rakentanut laajan kansainvälisen yhteistyöverkoston alan tutkijoiden ja koiraharrastajien kanssa.
Yksi osoitus tästä on yksi maailman suurimmista koirien dna-pankeista. Se sisältää yli 40 000 näytettä yli 250 rodusta.
Tutkimustyö pohjaa vapaaehtoisiin tutkimuksiin yhteistyössä koiraharrastajien kanssa.
Orion-Farmos Tutkimussäätiö palkitsi juuri Lohen 75 000 euron palkintoapurahalla.
”Nuoren ja lahjakkaan Hannes Lohen tutkimusavaus on ollut kansainvälinen tieteellinen menestys. Se säteilee uusia projekteja ja yhteistyötä hänen oman ryhmänsä toiminnan lisäksi myös muiden tutkimusryhmien toimintaan niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin”, perustelee Orion-Farmos Tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
