Maito-Suomen kuntien talousnäkymät synkkenevät
REISJÄRVI (MT)
Pienet maatalousvaltaiset kunnat kärsivät suhteellisesti eniten Maaseutuviraston tukimaksatusten viivästymisestä.
”Maksujen siirtyminen aiheuttaa ongelmia erityisesti Suomen vahvoilla maidontuotantoalueilla Keski-Pohjanmaalta Ylä-Savoon ”, Haapajärven ja Reisjärven kuntien maaseutujohtaja Pasi Liikanen toteaa.
Myös Venäjä-pakotteista aiheutuva maidon hinnan lasku nakertaa merkittävästi maitotilojen tuloja.
”Lisäksi tuleva tukiuudistus on maitotilojen kannalta huono. On monta tekijää, jotka heikentävät sektoria ja vaikuttavat sitten kuntatalouteenkin”, Liikanen sanoo.
Vahvoilla maatalous- ja maidontuotantoalueilla ongelmat heijastuvat voimalla kuntalouteen.
Reisjärven kunnanjohtaja Pekka Leppänen arvioi vaikutusten olevan jopa puoli miljoonaa euroa vuodessa.
”Tukien lykkääntymisten vaikutus on noin 170 000 euroa vuodessa, mutta se ei sisällä Venäjän-markkinoiden jäätymisestä johtuvaa maidonhinnan laskua. Kokonaisvaikutus on siten satoja tuhansia, jopa puoli miljoonaa euroa.”
Leppäsen mukaan EU:n viiveellä Suomelle maksama vajaan 11 miljoonan euron suuruinen korvausraha ei alan ahdinkoa liiemmin lievitä.
”Summa paikkaa häviävän pienen osuuden aiheutuvista tappioista.”
”Pallo on nyt Maaseutuvirastolla ja maa- ja metsätalousministeriöllä. Siellä olisi tehtävä kaikki voitava, jotta maatalouden heikko tilanne saataisiin korjaantumaan”, Leppänen sanoo.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
