Kotitekoinen susiongelma
Susipolitiikkamme oli metsästäjien hallinnassa, kunnes vasta perustettu, vihreillä ”taistolaisilla” miehitetty ympäristöministeriö päästettiin valloilleen. Suomi haastettiin lupamenettelyn löysyydestä 21.9.2005 EY-tuomioistuimeen, EU-komissio vastaan Suomen tasavalta. Syyte valmisteltiin Suomessa toisena allekirjoittajana Ilkka Koskinen.
Ympäristökeskus oli arvioinut valheellisin perustein, että Suomen susikanta olisi 98 yksilöä vuonna 1999. EU kielsi asettaneensa Suomelle 1 000 suden kantavaatimuksen. Sylttytehdas löytyikin Suomesta.
Suomen Metsästäjäliitto totesi 5.11.2005, että ”nykytoimin sudesta tulee hyvin pian vaikeasti hallittava koko maan kattava vakava ongelma”.
Laajassa yhteistyössä laadittiin suden hoitosuunnitelma, jonka mukaan suden suotuisa suojelun taso on noin 250 yksilöä ja 20 pentuetta.
Vuonna 2007 todettiin kannan ylittäneen tämän tason. Virkamiehet suunnittelivat suden pyyntilupaehdot, jotka tekevät luvan myöntämisen ja kaadon lähes mahdottomaksi edesvastuun uhalla. Eräät ”luonnonsuojelujärjestöt” uhkasivat kumpaakin osapuolta raastuvalla.
Metsästäjäliitto totesi, että ”tiedossa ei ole ainuttakaan toista sivistysvaltiota, jossa luontoa aiotaan hoitaa periaatteella susi vastaan kaikki muu”. Mikään ei ole muuttunut ainakaan inhimillisempään suuntaan.
Palaamalla vanhaan hyvään aikaan järjestäytyneet, lailliset metsästysseurat pystyvät hoitamaan susiongelman kokonaisuutta tyydyttävään tilaan: Ihmisen ei tarvitse pelätä sutta, eikä susia uhkaa sukupuutto.
Esko Eela
kunniapuheenjohtaja
Suomen Metsästäjäliitto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
