Kotoista energiaa
jouko.kyytsonen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Olen kevään aikana jalostanut kotimaista energiaa pyöreästä kulmikkaaseen muotoon. Käytössä ovat olleet kotimainen kirves ja peräkärry sekä ulkomainen auto ja moottorisaha.
Mukavinta bioenergian tuottaminen on hyvin karsiutuneesta koivusta. Se on helppo kuljettaa rankana kotiin peräkärryllä ja pätkiä sahalla. Kirvestähän ei tarvitse kuin vähän näyttää, niin puu halkeaa.
Ydinenergialla (auringossa) kevään ja kesän kuivunut halko lämmittää somasti talvipakkasilla, jolloin säästyy sähköä sellaisiin paikkoihin, joihin puu ei energiaksi sovellu, esimerkiksi paperikoneiden sähkömoottoreihin.
Paperi on muuten aikamoinen suomalainen energiavientituote, vaikka sitä ei sellaiseksi oikein mielletä. Minä käytän paperienergiaa varaavan takan sytyttämiseen.
Vaikka puuta ja paperia kuluu, kuluu myös sähköä, talossa maalämpöpumpun pyörittämiseen ja mökillä sähköpattereissa neljän–viiden asteen peruslämmön pitoon.
Suomalainen sähkö on siitä mainio tuote, että suurimmalta osalta sen tuottamisessa ei synny hiilidioksidia tai metaania. Minä otan mieluusti maalämpöpumppuuni kotimaista ydinenergiaa (Loviisa, Olkiluoto), mutta harmillisesti sitä tulee myös ulkomailta (Sosnovy Bor).
Osaltaan sähkö tuotetaan ainakin pahimmilla pakkasilla kivihiilellä ja maakaasulla, jotka ovat esimerkiksi helsinkiläisten pääasiallisia energianlähteitä.
Puita hakatessani tuumiskelin, että onhan kumma, ettei Suomessa päästä ulkomaisesta energiasta eroon. Suomihan maksaa lähinnä Venäjälle valtavat summat öljystä, kaasusta ja sähköstä. Pitäisi perustaa täysin energiaomavarainen Bio-Suomi!
Ensimmäiseksi pitäisi lopettaa kivihiilen ja sähkön tuonti ja sitten loppujenkin fossiilisten aineiden. Jos jotain bensaa tai dieseliä tuodaan, niin käytetään se sitten traktoreissa ruuan tuottamiseen. Traktorit on vaikea saada tehokkaasti pelaamaan puulla tai sähköllä.
Uusiutuvan energian osuus nouseekin Suomessa nopeasti, mutta voisi kasvaa lujempaakin. Sikäli tilanne on hyvä, että puuta kasvaa Suomessa huimat sata miljoonaa kuutiota vuodessa. Siitä kolmannes jää metsään.
Vaikka keväällä hainkin polttopuut pyöreänä, on sitä metsästä viety myös hakkeena. Euroopassa uusiutuvaa energiaa haetaan kissojen ja koirien kanssa tuulesta ja auringosta. Suomessa metsähaketta riittää ja se saadaan uutena uusiutuvana metsästä halvemmalla kuin missään.
Puita hakatessa tuli kuuma eikä tuuli vilvoittanut yhtään, kun sattui olemaan tyyntä. Ja niin se sattuu tuulivoimaloillekin, ne pyörivät vuodessa 3 000 tuntia. Ydin- ja vesivoimalat tuottavat sähköä yli 8 000 tuntia.
Ihmetyttää, että tuulimyllyille ja niiden rykelmille, (joita kutsutaan puistoiksi!) tungetaan syöttötariffina roimaa veronmaksajien tukea, sen sijaan maaseudun polttoaineet metsähake ja turve jäävät mopen osaan.
Bio-Suomea puoltaa sekin, että Suomessa VTT, Otaniemen ja Lappeenrannat insinöörit sekä metsä- ja kattilafirmat ovat kehittäneet maailman kärkivauhdilla hakkeesta moottoreihin kelpaavaa nestepolttoainetta, esimerkkinä Lappeenrannan biodiesel.
Eikä Nesteen biopolttoainekaan ole huono keksintö. Vika on vain siinä, että raaka-aine on palmuöljy.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
