Kommentti Rohkeat erottuvat
Se, että Juha Sipilä ja Alexander Stubb vastaavat MT:n vaalikoneessa asettavansa ympäristön talouskasvun edelle, on rohkea teko. He ovat eri mieltä kuin puolueensa ehdokkaiden enemmistö.
Ennen kaikkea he vastaavat eri tavoin kuin voisi olettaa vaalikoneen käyttäjien toivovan. Eikä enää tarvitse vain olettaa: vaalikoneen käyttäjistä 65 prosenttia valitsisi talousnäkökulman.
Siksi kunnioitan Sipilän ja Stubbin vastauksia.
Samaan joukkoon nostan tuottajaehdokkaiden linjasta erottuvan Pekka Myllymäen (kesk.), joka valiokuntaveteraanina olisi varmasti osannut taktikoida, jos olisi siihen alentunut.
Sitä voi tosin ihmetellä, miksi lähes kaikkien muiden tuottajia lähellä olevien ehdokkaiden linja on se, mikä on. Ylisukupolvisuuden luulisi tarkoittavan ennen muuta ympäristön tarjoamia elinoloja. Ja biotaloudenkin edistäminen on vielä toistaiseksi enemmän ympäristökysymys, työpaikat sen seuraus.
HS-vaalikone tosin paljastaa, etteivät Sipilä ja Stubb sentään hullunrohkeita ole olleet: kun vaalikone vaihtuu, keskustan ja kokoomuksen ehdokkaiden mielipiteet jakautuvat tasaisemmin talouden ja ympäristön välillä.
Oma lukunsa ovat ne monet ehdokkaat, jotka ovat vastanneet eri tavoin MT:n ja HS:n vaalikoneisiin.
Lisäksi muutamat kokeneet poliitikot ovat jättäneet vastaamatta MT:n vaalikoneen kysymykseen mutta ovat HS-vaalikoneessa 75-prosenttisesti ympäristön puolella.
Unohdus vai yritys vaikeuttaa ristiintarkistusta?
HEIKKI VUORELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
