MTK hakee kriisiapua viljelijöille
MTK on lähettänyt neljälle ministerille (Juha Sipilä, Alexander Stubb, Timo Soini, Kimmo Tiilikainen) kirjeen, jossa haetaan nopeaa apua talousahdinkoon pudonneille viljelijöille.
Vaikea tilanne johtuu sekä kesän kehnosta säästä että puolitoista vuotta kestäneestä Venäjän tuontikiellosta, joka on heikentänyt sekä elintarvikkeiden hintaa että menekkiä.
Maatalouden tuoton arvioidaan supistuvan tänä vuonna yli 400 miljoonaa euroa eli kymmenisen prosenttia viime vuoden tuotosta. Kustannukset pysyvät kuitenkin ennallaan.
MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mukaan pahimmissa vaikeuksissa ovat juuri investoineet viljelijät.
”Tuottojen romahdus tarkoittaa sitä, että yrittäjien tulot on käytännössä menetetty tältä vuodelta. Poliittisiin kriiseihin ja markkinatilanteeseen ei ole näköpiirissä helpotusta.”
MTK edellyttää erityistoimia maatilojen pelastamiseksi. ”Investoineille yrittäjille tarvitaan vakauttamislainoja tuotantosuunnasta riippumatta.”
Järjestö esittää, että maatilatalouden kehittämisrahastosta Makerasta myönnettäisiin investoineille tiloille viiden vuoden korkotukilainoja valtion takauksella.
Lainat olisivat de minimis- eli vähämerkityksellistä tukea, joka ei vaadi etukäteen EU-komission hyväksyntää. Kustannukset valtiolle ovat 3–4 miljoonaa euroa vuodessa viiden vuoden ajan.
EU on jo hyväksynyt Venäjän tuontikiellosta johtuvan maidon kriisituen. Sen kansallinen osa, 20 miljoonaa euroa, tulisi MTK:n mukaan maksaa täysimääräisesti ja lisäksi kansallista tukea voidaan väliaikaisesti lisätä maksuvaltuuksien puitteissa.
MTK:n mukaan Suomen ja EU:n on otettava käyttöön myös uusia tukitoimia. Kaikki tuotantosuunnat ovat vaikeuksissa, suurimmat taloudelliset menetykset Venäjän tuontikiellosta kärsivät maito, liha ja peruna.
Marttilan mukaan naudanlihalle on jäljellä kansallista tukea, mutta myös esimerkiksi perunan ja sianlihan tukeen täytyy löytyä keinoja.
Pahiten sateista kärsineille alueille tarvitaan MTK:n mukaan perinteisen satovahinkojärjestelmän lisäksi yleiskorvaus.
Tämä vuosi on järjestön mukaan huonompi kuin vuosi 2012, jolloin satovahinkoja korvattiin yli 9 miljoonan euron edestä. Marttilan mukaan tämän vuoden satovahinkoihin on varattava vähintään 20 miljoonan euron lisämääräraha.
Satovahinkojen vakuutusjärjestelmä tulisi MTK:n mukaan saada pikaisesti valmisteluun.
Sen käyttöönotto toisi valtiolle viiden miljoonan euron vuotuiskustannuksen, mikä kertyisi vakuutusmaksuveron vapaudesta ja valtion tuesta järjestelmän käyttöönoton aikana.
Verovapaus ei vaikuttaisi valtion menoihin tai tuloihin, sillä veroa ei kerry, jos järjestelmää ei oteta käyttöön.
MTK vaatii myös hallitusta aloittamaan hallitusohjelmassa mainitun tuotantokustannusten alentamisen energiaverojen palautusjärjestelmän kautta.
Lisäksi EU:ssa tulee toimia sen puolesta, että lannoitteiden tuontitulli poistetaan.
Marttilan mukaan maataloustukien maksatusta on aikaistettava mahdollisimman paljon.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
