Yle: Pääministeri Marin rajoittaisi venäläisten matkailua Suomessa ja muissa EU-maissa
Marin rajoittaisi venäläisten matkailua laajentamalla EU:n yhteisiä pakotteita, joita ei tähän mennessä ole laajennettu turismiin. Marin kertoo Ylelle, että keskustelua asiasta tulisi jatkaa Eurooppa-neuvostossa.
Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi myöhään eilen illalla Instagramissa lentävänsä tänään Washingtoniin, muttei avannut julkaisussaan matkan syytä. LEHTIKUVA/AFP.Pääministeri Sanna Marin (sd.) rajoittaisi venäläisten matkailua Suomessa ja muissa EU-maissa, kertoo Ylen uutiset.
Ylen mukaan Marin toivoo, että EU-maat päättäisivät asiasta yhdessä, koska Suomen rajan yli voi tulla minkä tahansa Schengen-maan viisumilla.
Ylen haastattelussa Marin kommentoi myös Fortumin tytäryhtiön Uniperin pelastusneuvotteluja. Heinäkuun lopussa Saksan valtio ryhtyi Uniperin vähemmistöosakkaaksi 30 prosentin osuudella ja Fortumin osuus Uniperissa laski 56 prosenttiin.
Marinin mukaan tehdyt ratkaisut ovat kohtuullisia, kun ottaa huomioon miten vaikea Uniperin tilanne on, Yle kirjoittaa.
Marinin mukaan omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) oli oikea henkilö käymään neuvotteluita. Marin oli saanut kritiikkiä siitä, ettei hän keskeyttänyt kesälomaansa neuvotteluiden takia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


