Omakotitalon ja tontin hinta on Laukaan Lievestuoreella verrattain halpa – 30 kilometrin päästä Jyväskylän keskustasta 170 000 eurolla saa kerrostalokaksion
”Kyllä tontin halpa hinta oli aivan ratkaiseva siinä, että asetuimme juuri tähän”, Mika Kolehmainen toteaa.
Mika ja Minna Kolehmainen rakennuttivat Jukka-talon Laukaan Lievestuoreelle vuonna 2004. Talossa asuu myös pariskunnan kymmenenvuotias Helmi-tytär. Kuva: Petteri KivimäkiMinna ja Mika Kolehmainen ostivat Lievestuoreelta 1 800 neliön tontin vuonna 2004.
”Rakennutimme ja osin itsekin rakensimme tontille Jukka-talon, johon pääsimme muuttamaan samana vuonna”, Minna Kolehmainen kertoo. 125-neliöiselle omakotitalolle kertyi hintaa noin 170 000 euroa. Autotalli mukaan lukien neliöitä on 175.
”Harkitsimme ensin, että rakentaisimme omakotitalon järvimaisemiin Lievestuoreenjärven rannalle. Siellä tontit kuitenkin olisivat siihen aikaan maksaneet peräti 60 000 euroa, kun tästä puolen kilometrin päästä järven rannasta saimme tontin vain kahdella tuhannella”, Mika Kolehmainen kertoo.
Kolehmaisten omakotitalo sijaitsee Lievestuoreen keskustaajaman laidalla lähellä palveluita. Naapurustossa on useita muita omakotitaloja ja takapihalta avautuu sankka metsä.
Omakotitalon ja tontin hinta on Lievestuoreella verrattain halpa. Esimerkiksi 30 kilometrin päässä sijaitsevan Jyväskylän keskustasta 170 000 eurolla saa kerrostalokaksion.
”Kyllä tontin halpa hinta oli aivan ratkaiseva siinä, että asetuimme juuri tähän”, Mika Kolehmainen toteaa.
Omakotitaloasuminen on pariskunnalle muutenkin luonteva valinta.
”Yksityisyys, oma rauha ja oma tila ovat parhaita asioita omakotitalossa asumisessa. Se, että on piha, jota voi laittaa, on tärkeää”, Lievestuoreelta kotoisin oleva Minna Kolehmainen kertoo.
Minnan työmatka suuntautuu 32 kilometrin päähän Laukaan keskustaan. Mika puolestaan kulkee päivittäin töissä 30 kilometrin päässä Jyväskylässä. Molemmat kehuvat Lievestuoreen sijaintia hyvien kulkuyhteyksien varrella.
”Täältä pääsee helposti ja nopeasti liikkumaan moneen suuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
