vuosi 2016 PTT: Tuottajahintojen pohjat nähty
Tuottajahinnoissa on nyt nähty pohjamudat ja hinnat kääntyvät alkavana vuonna nousuun, arvioi Pellervon taloustutkimus PTT.
Suurta korotusta nykyisiin hintoihin ei kuitenkaan ennusteta. Lisäksi tuotantopanokset kallistuvat, jolloin lopputulos voi olla viljelijälle sama kuin tänä vuonna.
Maidon tuottajahinta syöksyi tämän vuoden alussa.
Sivu 7
Hallitus on luvannut helpottaa metsätilojen sukupolvenvaihdoksia. MTK ja Metsäteollisuus toivovat ensi vuonna konkretiaa hallitusohjelman hyvältä kuulostaville lauseille.
Vilkkautta puukauppaan haetaan myös sähköisestä puumarkkinapaikasta.
Sivu 8
Mepit povaavat EU:lle vaikeaa vuotta 2016.
Unioni on rakennettu hyvää säätä varten. Nyt myrskyää ja pari sadekatoksen pylvästä horjuu pahasti, sanoo europarlamentaarikko Heidi Hautala (vihr.).
Takasivu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
