Emolehmiltä, hevosilta ja yleisestä hehtaarituesta leikataan
Emolehmiä, hevosia ja yleistä hehtaaritukea lukuun ottamatta maatalouden kansalliset yksikkötuet pysyvät ensi vuonna ennallaan. Maa- ja metsätalousministeriö selvittää lisäävätkö yli EU-säädösten menevät kansalliset säännöt maatalouden kustannuksia.
Maisema mahdollisuutena Kalle-Pekka Hietalahden lihakarjatilalla emolehmä vasikka Kuva: Markku VuorikariMaa- ja metsätalousministeriö sekä tuottajajärjestöt MTK ja SLC sopivat vuoden 2014 tukiratkaisusta maanantaina. Ratkaisu esiteltiin tiistaina MTK:n valtuuskunnassa.
Emolehmien tukea AB-alueella leikataan kolmella eurolla tukiyksiköltä. Näin tuki palaa saman suuruiseksi kuin vuonna 2012.
Hevosten kansallista tukea lasketaan 55 euroa eläinyksiköltä. Tällöin ensi vuonna tuki on AB-alueella 80 euroa eläinyksiköltä ja C-alueilla 170 euroa.
Yleiseen hehtaaritukeen tehtiin viiden euron alennus. Tuki on leikkauksen jälkeen C2 ja C2 pohjoinen alueilla 23 euroa hehtaarilta, C3-alueella 39 euroa ja C4-alueella 90 euroa.
AB-alueen maidon tuotantotuki palautetaan aikaisemmalle tasolle kolmeen senttiin litralta. Korotus on 0,1 senttiä litralta.
Muut tuet pysyvät pääsääntöisesti ennallaan vuonna 2014. Leikkaukset ovat yhteensä 5,4 miljoonaa euroa vuoden 2013 tukiin verrattuna.
Vuonna 2015 leikkaukset tulevat olemaan rajummat, kun maatalousuudistuksen päätökset astuvat voimaan.
MMM selvittää säädösten aiheuttamia kustannuksia
Tukineuvottelujen pöytäkirjaan merkittiin lausuma, että maa- ja metsätalousministeriö selvittää vuoden 2014 aikana yli EU-säädösten menevien kansallisten sääntöjen mahdollisesti aiheuttamat lisäkustannukset maataloudelle.
MTK on tyytyväinen, että lisäkustannusten selvittäminen kirjattiin pöytäkirjaan ja ministeriö ryhtyy työhön, MTK:n maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila sanoo.
Samalla kartoitetaan tukivalvontoihin liittyvät yleiset ongelmatilanteet ja luodaan toimintamallit parhaista käytännöistä. Toimintatapoja kehittämällä pyritään parantamaan viljelijöiden ja viranomaisten yhteistyötä sekä maatalousyrittäjien työssä jaksamista.
Muokattu 26.11. 13.40: Lisätty maidon tuotantotuen korotus, 0,1 senttiä litralta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
