Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Venicelle tusina täyteen

    ravit

    Kolmevuotiaiden lämminveristen Kymenlaakso-ajo tarjoaa vasta loppukaudesta kunnon vauhtiin päässeille varsoille tilaisuuden parhaiden ikätoverien haastamiseen, kun nämä saavat tasoitusajossa 20 metrin takamatkan.

    Usealla lahjakkuudella on tähdätty Kouvolan kisaan ja moni niistä on sen vuosien aikana onnistunut valloittamaankin. Tällä kertaa kokemattomampi voittaja olisi kuitenkin iso yllättäjä, sillä voitosta voittoon ravannut Venice oli viime viikon karsinnoissa ylivoimainen.

    Jos Heikki Korhosen omistama Venice kuittaa lauantaina 30 000 euroa, ykkössija on sille jo kahdestoista yhtä monella yrityksellä ja peräti viides suurkilpailutasolla. Ilman epäonnea tavoite toteutunee.

    Täyden matkan ryhmälähtönä ajettava vanhempien hevosten avoin Kouvola-ajo on päivän toinen suurkilpailu. Siinä kohtaavat Kati Lindsbergin tallin Maxwell Mayday ja Tamilphoto, jolle ei ole eturivin lähtöpaikasta sanottavasti etua.

    Maxwell Mayday on viime esitystensä perusteella paras Suomessa kilpaileva lämminverinen ja kelpaa huonohkosta lähtöpaikastaan huolimatta vihjesysteemin toiseksi tukipilariksi.

    Suomenhevoset ottelevat hieman pienemmistä rahoista, mutta listalla ovat silti lähes kaikki huiput. Kahdesti peräkkäin voittanut Erikasson jatkaa viime lauantain tapaan selvähkönä suosikkina, mutta sille ei ole tarjolla mitään helppoa juoksua.

    Vahvassa kunnossa kilpaileva Köppinen voi päästä alussa Erikassonin etupuolelle, eikä ohjissa oleva Antti Teivainen päästä kuningasta ilmaiseksi iholle. Silloin muillekin avautuu mahdollisuus.

    Antti Teivaisella on mielenkiintoinen tehtävä myös rodun alemmassa sarjassa, kun Reijo Borgström valitsi hänet viisivuotiaan B. Tuuman kuskiksi. Teivon kilpailussa pahan laukan jälkeen valiovauhteja läpi kulkenut B. Tuuma voitti sen jälkeen Kouvolassa sopivan lähdön ja on kova sana myös tässä vaativammassa seurassa.

    B. Tuuman lisäksi kupongille nostetaan ainoastaan samanikäinen Liekin Eko, joka ei ole riittänyt kovissa ikäluokkakisoissa ihan kärkeen mutta on viime lauantain perusteella pikkutauon jälkeen entistä ehompi. Voltista johtoon edennyt Liekin Eko tuli väkevästi loppuun asti, vaikkei aivan pystynyt vastaamaan Vieskerin Taigalle.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 10 Keep It Cool, 1 Will Be Black Out, 11 You Wish (3, 2)

    2. lähtö: 9 Desiree Lady, 2 May I Love, 5 Sahara Daydream, 3 Sheena Nite, 4 Jane Sisu (7, 8)

    3. lähtö: 3 B. Tuuma, 6 Liekin Eko (7, 11)

    4. lähtö: 9 Kingcobra, 3 San Marino Wood, 1 Green Pepper, 5 Global Kid, 7 Lucky Sam (4, 6)

    5. lähtö: 12 Venice (8, 9)

    6. lähtö: 10 Erikasson, 4 Köppinen, 9 Frans, 2 Boker, 3 Diktaattori (6, 11)

    7. lähtö: 10 Maxwell Mayday (5, 1)

    3 x 5 x 2 x 5 x 1 x 5 x 1 = 750 riviä = 37,50 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 45 Toto75

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Will Be Black Out/Akseli Lahtinen 2100 14,6a 17 970 4/16,9a 1/14,6a 2/15,6a 2/15,7a

    2 Nio Milla/Esa Holopainen ‘’ 14,2a 17 640 2/16,2a 2/16,7a 2/15,7a 13/18,1a

    3 Evelyn Index/Kari Masalin ‘’ 13,4a 16 610 8/17,8a 1/17,9a 3/16,2a 4/16,9a

    4 Tosca Nordique/Erik Skutnabb ‘’ 13,8a 16 180 10/19,2 7/16,0a 8/m18,0 9/19,7a

    5 Rouge/Antti Teivainen ‘’ 14,6a 18 100 11/18,2a 5/17,6a 3/15,7a 6/17,7a

    6 Olivia Pepper/Ari Moilanen ‘’ 15,3a 13 300 1/16,8a 9/15,8a -a hpl 5/15,4a

    7 Legas/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,6a 11 800 5/18,8 6/17,1a 5/18,0a 1/18,4a

    8 Ida’s Oliver/Tommi Kylliäinen ‘’ 14,9a 18 530 1/19,3 2/16,7a 5/17,6ax H 7.11.

    9 John De La Vega/Jani Ripatti ‘’ 15,6a 11 280 7/19,0x 3/16,4a 2/17,5a 3/18,5a

    10 Keep It Cool/Arto Laaksonen ‘’ 14,4a 17 785 3/16,7a 2/14,4a 2/16,2a 4/15,8a

    11 You Wish/Kari Venäläinen ‘’ 14,9a 16 378 10/16,1a 1/16,0a 2/17,5a 2/14,9a

    12 Will Amirall/Teemu Okkolin ‘’ 14,5a 12 350 1/18,1 5/16,0ax 4/17,5a T 6.11.

    2. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Flower’s Glide/Marko Heikari 2100 14,1a 8 160 -a hpl 7/17,3a 3/17,9a 5/16,3a

    2 May I Love/Seppo Markkula ‘’ 15,0a 11 170 3/16,4a 1/15,5a 8/15,2a 1/16,7

    3 Sheena Nite/Harri Koivunen ‘’ 15,0a 9 600 7/18,8a 1/17,0a 4/15,0a 8/16,8a

    4 Jane Sisu (SE)/Ilkka Föhr ‘’ 16,1a 11 398 4/16,8 1/17,6a 3/16,4a 8/16,1ax

    5 Sahara Daydream/Mika Forss ‘’ 14,7a 10 320 1/16,6a 4/16,1a 2/16,1a 1/14,7a

    6 Chip Bat (SE)/Veikko Asikainen ‘’ 15,7a 8 159 4/15,7a 2/17,5a 4/18,1a 9/16,8a

    7 Edentown Laukko/Antti Teivainen ‘’ 15,1a 9 320 2/17,7a 5/15,1a 6/17,8a 3/17,2a

    8 Eklas Queen (SE)/Iikka Nurmonen ‘’ 15,4a 11 567 -a hpl 2/15,4a 3/18,2 1/15,8

    9 Desiree Lady/Ari Moilanen ‘’ 15,5a 11 300 -a hpl 7/16,0a 12/18,7ax 1/15,5a

    10 Caramella Luca/Esa Holopainen ‘’ 14,3a 9 651 hlo10/17,1ax 2/14,7a 4/15,9a 10/20,0a

    11 Xcellent Kemp/Juha Utala ‘’ 15,7a 9 420 12/19,5a 1/15,7a hpl 1/17,6a

    12 Mountain Bambi/Jani Ruotsalainen ‘’ 16,8a 5 090 2/18,4a 2/17,2a 2/17,6 8/18,8ax

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Herra Hanuri/Juha Utala 2100 28,2a 10 610 7/29,9 4/28,2a 5/29,0a 2/29,5a

    2 Veisker/Antti Ojanperä ‘’ 26,4a 10 390 hpl 5/28,2 7/28,9a 1/30,9

    3 B. Tuuma/Antti Teivainen ‘’ 26,1a 12 580 5/29,1x 2/29,2 3/27,8x 1/29,2a

    4 Virin Santeri/Timo Toiviainen ‘’ 26,2a 19 030 13/29,0x 2/27,2 2/27,6 1/29,3

    5 Muiston Hurja/Harri Konttinen ‘’ 24,0a 19 580 5/28,6a 3/27,0a 3/28,9 3/28,1

    6 Liekin Eko/Kaarlo Partanen ‘’ 25,1a 18 015 5/27,0ax 1/27,8a 3/27,2 2/26,8

    7 Timppa Tuisku/Ari Moilanen ‘’ 26,3a 14 820 1/27,9 1/28,2 2/27,0 2/30,3

    8 Ruutu-Viesker/Jukka Kolkka ‘’ 26,9a 19 960 3/27,7 9/28,5ax 6/27,7a 4/28,5a

    9 Histuli/Pertti Puikkonen ‘’ 26,6a 11 890 8/28,8x 1/28,6ax hpl 2/29,4x

    10 Tuli-Hisker/Roi Iltanen ‘’ 25,5a 16 520 hpl 7/33,2x 1/29,3a 9/27,7a

    11 Piispalan Santeri/Jani Ruotsalainen ‘’ 25,5a 17 120 5/26,1a 14/29,6x hlo4/27,3a 1/28,5

    12 Setelisottiisi/Teemu Okkolin ‘’ 29,6a 16 615 3/28,0 5/28,5 1/26,6 8/29,2

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Green Pepper/Tuomas Pakkanen 2100 13,2a 35 490 1/16,5a 2/13,5a 4/15,8a 1/17,7a

    2 Amazing Koks/Antti Teivainen ‘’ 13,5a 33 990 1/13,5a 3/15,0a -a hpl 8/16,4a

    3 San Marino Wood (FR)/Harri Koivunen ‘’ 14,4a 30 670 1/16,9a 1/15,3a 4/15,9a 2/15,3a

    4 Golda Ivory/Anssi Nurminen ‘’ 13,0a 41 730 2/15,7a 4/16,1a 3/16,8a 1/15,0a

    5 Global Kid* (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,4a 45 337 -a hpl -a hpl 2/16,6 1/16,4

    6 Transformer/Kari Rosimo ‘’ 13,7a 44 858 7/16,0a 5/16,1a 5/17,5a 3/17,2a

    7 Lucky Sam/Lauri Turunen ‘’ 13,3a 35 730 1/20,4 1/16,8 1/15,7a 7/16,2a

    8 Daily Express/Marko Redsven ‘’ 15,3a 30 280 10/16,5a 6/17,2a 1/17,0a 4/17,9a

    9 Kingcobra (DE)/Mika Forss ‘’ 14,0a 42 350 2/15,3a 4/14,0a 1/14,3a 1/14,9a

    10 Ray Lloyd/Akseli Lahtinen ‘’ 13,8a 23 276 3/13,8a 2/16,3a 3/15,0a 4/16,7a

    11 One Wild Night/Teemu Okkolin ‘’ 13,9a 45 340 2/16,6a 3/17,7 2/17,0a 4/15,8a

    12 Gary Saknussen/Jani Ruotsalainen ‘’ 14,9a 30 465 11/17,6x 3/17,6 1/16,0a 6/16,2a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Kouvola

    1 Falstaff/Esa Holopainen 2100 17,6 6 500 4/17,8a 2/16,1a 1/18,2a 1/17,6

    2 Sahara Hotshot/Anssi Nurminen ‘’ 17,7 3 900 -a hpl 7/17,7 2/17,9a 2/18,1

    3 Morning Workout/Kari Venäläinen ‘’ 17,8 4 950 9/17,0a 2/16,6a 3/18,1x 2/17,8

    4 Aku Birdland/Antti Teivainen ‘’ 18,2 1 900 hpl 4/18,3 3/18,2a 3/18,2

    5 Double Duo/Pekka Korpi ‘’ 15,9 5 860 6/16,6a 12/21,0a 4/16,7a 3/18,1

    6 Supreme Credit/Antti Ojanperä ‘’ 17,8 2 550 4/17,1a 5/17,8 4/18,6a 2/18,1

    7 Flower’s Windy/Marko Heikari 2120 16,3 13 270 9/17,0a 7/17,3 5/15,9a 2/17,4

    8 Quite An Avenger/Markku Nieminen ‘’ 17,2 94 208 2/15,4a 2/15,0a 1/15,1a 1/17,2

    9 Young Angus Kemp/Ari Moilanen ‘’ 17,3 23 312 10/11,8a 7/14,8a 3/16,3a 1/17,3

    10 Jackpot Comery/Mauri Jaara ‘’ 17,4 46 018 4/16,4a 3/15,5a 4/15,5a 3/17,4

    11 Super Mantariina/Iikka Nurmonen ‘’ 15,8 8 737 4/19,8 3/17,1a 7/15,6a 3/17,3

    12 Venice/Mika Forss ‘’ 16,7 78 100 1/15,0a 1/15,4a 1/15,1a 1/16,7

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Hepori/Kari Rosimo 2100 22,4a 121 690 5/27,6 3/27,6x 7/24,4 8/26,2a

    2 Boker/Esa Holopainen ‘’ 21,4a 201 600 3/21,4 -a hpl 10/22,9a 10/26,4a

    3 Diktaattori/Hannu Torvinen ‘’ 23,9a 96 110 6/25,1x 8/23,9a 7/25,2ax 7/25,7a

    4 Köppinen/Antti Teivainen ‘’ 20,8a 185 830 6/24,8a 1/25,5 5/23,3 5/25,7a

    5 Suikun Rilla/Harri Sulku ‘’ 23,4a 84 914 k 11/27,7 7/25,8 6/27,9

    6 Visul/Pauli Raivio ‘’ 21,2a 213 710 4/24,6a 2/23,9a 2/23,0a 9/26,2a

    7 I.P. Viikari/Mika Forss ‘’ 22,0a 88 170 8/27,3 8/29,6 10/26,9 10/28,6

    8 Hovimäki/Teemu Okkolin ‘’ 22,9a 89 368 7/26,3a 9/26,6x 11/30,3 2/28,8a

    9 Frans/Ari Moilanen ‘’ 20,7a 274 740 hlo3/24,0a 7/24,9a 7/24,5 2/25,0a

    10 Erikasson/Harri Koivunen ‘’ 20,2a 485 114 2/24,4a 2/24,9 1/23,2 1/24,9a

    11 Villex/Martti Lajunen ‘’ 20,8a 86 180 5/25,4 7/23,4a 4/28,0 7/28,2x

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Kouvola

    1 Liquorice Pipe/Antti Teivainen 2100 12,8a 207 800 1/14,9a 1/14,4a 7/12,8a 3/16,0

    2 Glenwood (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,3a 134 588 5/15,8 6/15,1 6/14,1a 4/16,6a

    3 Day Cruise/Markku Nieminen ‘’ 12,5a 136 597 3/13,7a 3/12,5a 5/14,2a 2/13,7a

    4 Kamikaze Comery/Jeroen van Craen ‘’ 11,7a 136 578 6/12,8a 3/14,1a 2/12,5a 8/15,0a

    5 Tamilphoto* (SE)/Mika Forss ‘’ 12,5a 137 963 1/16,4 1/13,5a 1/14,1 1/13,8a

    6 Staro Allentown (SE)/Harri Koivunen ‘’ 12,3a 163 397 hlo12/13,6ax -a hpl 10/15,2a 1/15,6a

    7 Mönster (DK)/Esa Holopainen ‘’ 12,1a 167 047 hlo9/13,3a 4/14,3a 6/14,3a 9/15,0a

    8 Daniel Palema* (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 12,3a 222 949 4/12,7a 1/16,4 4/12,7a 3/15,0a

    9 Brisco Rodeo (CA)/Pekka Korpi ‘’ 11,2a 217 165 9/14,9a 4/14,8 7/14,7a 7/14,7a

    10 Maxwell Mayday/Ari Moilanen ‘’ 10,7a 314 540 4/14,0a 2/14,1a 1/13,3a 1/13,4a

    11 Penelope Press/Risto Airaksinen ‘’ 11,7a 138 336 2/12,2a -a hpl 1/14,3a 3/13,8a

    Avaa artikkelin PDF