Hirsitalovalmistaja Honkarakenteelta tulosvaroitus – koronavirus aiheuttaa epävarmuutta kaikilla yhtiön markkina-alueilla
Honkarakenne on päättänyt, ettei se toistaiseksi anna tulosohjeistusta kuluvalle vuodelle.
Aiemmin Honkarakenne arvioi, että sen liikevaihto ja tulos ennen veroja ovat edellisvuoden tasolla. Kuva: Sami KarppinenHirsitalovalmistaja Honkarakenne on antanut tulosvaroituksen. Samalla yhtiö kertoo, ettei se anna uutta tulosohjausta vuodelle loppuvuodelle.
Honkarakenteen ennakoitua huonompaan tuloskehitykseen vaikuttaa maailmanlaajuinen koronaviruspandemia, joka aiheuttaa yhtiön mukaan epävarmuutta kaikilla sen markkina-alueilla. Yhtiö kertoo, että tällä hetkellä pandemian vaikutukset näkyvät etenkin vientikaupassa.
Honkarakenne nostaa tiedotteessaan esille myös sen, että metsäteollisuuden alkuvuoden lakko pysäytti työt yhtiön tehtaalla ja aiheutti viivästyksiä sekä siirtymiä toimituksiin.
"Näillä viivästyksillä ja siirtymillä on negatiivinen vaikutus etenkin Honkarakenteen ensimmäisen vuosipuoliskon tulokseen, mutta niiden arvioidaan vaikuttavan negatiivisesti myös koko vuoden tulokseen", tiedotteessa kerrotaan.
Honkarakenne on päättänyt, ettei se toistaiseksi anna tulosohjeistusta kuluvalle vuodelle. Syynä ratkaisuun on se, että koronaviruspandemian aiheuttaman epävarmuuden kestoa ja pandemian kaikkia vaikutuksia liiketoimintaan on vaikea arvioida.
Aiemmin Honkarakenne arvioi, että sen liikevaihto ja tulos ennen veroja ovat edellisvuoden tasolla.
Honkarakenteen puolivuotiskatsaus tammi-kesäkuulta 2020 julkaistaan 20. elokuuta.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
