Synnyttäjien tukihenkilöille asetettuja rajoituksia aletaan purkaa
Tukihenkilö ei edelleenkään pääse esimerkiksi seulontaultraäänitutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle.
Tukihenkilö ei edelleenkään toistaiseksi pääse esimerkiksi seulontaultraäänitutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle. Lehtikuva / Emmi KorhonenSynnyttäjän oireeton tukihenkilö saa taas pian vierailla synnyttäneiden osastolla ja osallistua keisarileikkaukseen. Koronaepidemian vuoksi asetettuja rajoituksia aletaan purkaa ensi maanantaista lähtien.
Kyseessä on asiasta tiedottaneen Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ja ylilääkäri Anu Niemisen mukaan valtakunnallinen linjaus, jonka pohjalta alueelliset toimijat voivat jatkossa hoitaa synnytyksiä.
Päätöksen teki sama keskussairaaloiden erikoislääkäreistä ja asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen työryhmä, joka päätti aiemmin rajoitusten tiukennuksesta koronaepidemian vuoksi.
Voimassa pidetään edelleen äitiyspoliklinikkaa koskevat rajoitukset, eli tukihenkilö ei edelleenkään toistaiseksi pääse esimerkiksi seulontaultraäänitutkimuksiin tai lääkärin vastaanotolle. Esimerkiksi Päijät-Hämeen hyvinvointipiirin alueella tukihenkilön tulee myös olla samalta alueelta, vaikka synnyttäjä itse voi tulla sairaalaan muualtakin, Nieminen toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
