Maksuhäiriö jo yli kahdeksalla prosentilla suomalaisaikuisista
Vuodessa on tullut lähes viisituhatta uutta maksuhäiriömerkintää.
Viime kuun lopussa maksuhäiriöisiä oli 8,5 prosenttia kaikista täysi-ikäisistä. Kuva: LEHTIKUVA / Martti KainulainenMaksuhäiriöisten määrä on jälleen kasvanut, kertoo Suomen Asiakastieto. Asiakastiedon mukaan syyskuun lopussa sen rekisterissä oli yli 374 000 ihmistä.
Määrä on kasvanut vuodessa lähes viidellä tuhannella ja kesäkuun lopun edellisestä ennätyslukemasta kahdella tuhannella.
Syyskuun lopussa maksuhäiriöisiä oli Asiakastiedon mukaan 8,5 prosenttia kaikista 18 vuotta täyttäneistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
