Kesäaika päättyy – kelloja siirretään ensi yönä tunnilla taaksepäin
EU:ssa on ollut jo pitkään vireillä hanke, jolla kellojen rukkaaminen lopetettaisiin koko unionin alueella. Asiaan ei ole vielä saatu ratkaisua, joten kellojen siirtely jatkuu edelleen.
Kesäaika päättyy Suomessa tänä viikonloppuna lauantain ja sunnuntain vastaisena yönä. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Kesäaika päättyy Suomessa tänä viikonloppuna lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Silloin kelloja käännetään yhdellä tunnilla taaksepäin aamuneljältä.
Kun seitsemän kuukautta kestänyt kesäaika päättyy, kellot siirretään normaaliaikaan.
EU:ssa on ollut jo pitkään vireillä hanke, jolla kellojen rukkaaminen lopetettaisiin koko unionin alueella. Asia on kuitenkin jumiutunut tiukasti EU:n päätöksenteon rattaisiin, joten ainakin toistaiseksi sekä kesä- että normaaliaika pysyvät EU:ssa käytössä.
Kesäaika ei ole lainkaan käytössä esimerkiksi Islannissa, Venäjällä, Intiassa tai Kiinassa.
Lisäksi useissa maissa osavaltiot ja provinssit voivat itsenäisesti päättää, käyttävätkö ne kesäaikaa. Näin on muun muassa Australiassa, missä itärannikon suurista kaupungeista Sydneyssä kesäaika on käytössä, mutta Brisbanessa kellot pidetään aina normaaliajassa. Tämä johtuu siitä, että Uuden Etelä-Walesin osavaltio on ottanut kesäajan käyttöön, Queenslandin osavaltio puolestaan ei.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



