Fennovoiman voimalaan ranskalaista tekniikkaa
Fennovoiman havittelemaan venäläiseen AES-2006 ydinvoimalaitokseen tulisi ranskalaisen Alstomin valmistama turbiini ja englantilaisen Rolls-Roycen turvallisuusautomatiikkaa, joka sekin on alun perin ranskalaisten kehittämää.
Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle ydinvoimalaa suunnitteleva Fennovoima kertoi keskiviikkona, että se on allekirjoittanut venäläisen Rosatomin tytäryhtiön Rusatom Overseasin kanssa kehityssopimuksen. Se tähtää sopimukseen ydinvoimalan toimittamisesta.
Rosatom on samalla ostamassa Fennovoimasta kolmanneksen osuuden, minkä aiemmin omisti saksalainen energiajätti Eon.
Rosatomin tarjoama keskisuuri 1 200 megawatin AES-2006 on painevesireaktori. Samanlaisia on rakenteilla Suomen lähelle Leningradin alueelle Sosnovyi Boriin kaksi ja Kaliningradiin kaksi. Kauemmaksi Etelä-Venäjälle Novovoretshiin rakennetaan myös kahta voimalaa.
Fennovoiman eduskunnalta 2010 saamaan myönteiseen periaatepäätökseen ei sisältynyt Rosatomin voimalaa, vaan kaksi reaktorimallia ranskalaiselta Arevalta ja yksi japanilaiselta Toshibalta.
Rusatom Overseasin johtaja Jukka Laaksonen sanoo, että Fennovoimalle tarjolla olevaan malliin tulee ensimmäisen kerran mukaan Rolls-Roycen turvallisuusautomatiikka. Rakenteilla olevissa AES-2006 voimaloissa turvallisuustekniikka on saksalaiselta Siemensiltä.
Fennovoiman voimalaan tulisi Alstomin turbiini, jollainen tulee myös Kaliningradiin. Aiemmin venäläiset ovat käyttäneet omia turbiinejaan.
Fortumin kahdessa ydinvoimalassa Loviisassa on neuvostoliittolainen VVER 440-painevesireaktori, josta AES-2006 on kehitetty.
Venäläiset tarjosivat AES-2006:n edeltäjämallia Suomeen, kun eduskunta hylkäsi 1993 silloisen Perusvoimayhtiön ydinvoimahakemuksen.
Ranskalais–saksalaiselle Areva- Siemensille venäläiset hävisivät kilpailun, kun Olkiluodon kolmannen ydinvoimalan toimittaja valittiin.
AES-2006 oli Fortumin yksi vaihtoehto Loviisaan vuonna 2010. Tuolloin pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus torjui Fortumin hakemuksen.
Tshernobylin onnettomuus synkistää venäläisten ydinvoimahistoriaa.
Fennovoiman ydintekniikkajohtaja Juhani Hyvärinen sanoo, että Tshernobylin reaktori oli ratkaisevasti erilainen kuin Loviisan VVER tai nyt tarjottu AES-2006.
Tshernobylissä oli grafiittihidasteinen reaktori, jonka grafiitti eli hiili syttyi palamaan tuhoisin seurauksin. Loviisan reaktoreissa ja AES-2006:ssa grafiitin korvaa vesi.
Rakenteilla olevaan Olkiluodon kolmanteen voimalaan verrattuna Rosatomin turvajärjestelmää voidaan pitää jopa parempana, koska AES-2006:ssa jäähdytysvesi kiertää painovoiman avulla, vaikka voimalan sähkön saanti ulkopuolelta katkeaisi onnettomuudessa.
Säteilyturvakeskus (Stuk) arvioi AES-reaktorin neljä vuotta sitten Fortumin ydinvoimahakemuksen yhteydessä. Stukin ydinvoimalaitosten valvontaosaston johtajan Petteri Tiippanan mukaan Stukin on arvioitava laitos uudelleen, jos Fennovoima valitsee AES-2006:n.
Neljä vuotta sitten Stuk vaati useita lisäyksiä venäläisvoimalaan samoin kuin myös kaikkien muiden valmistajien tarjokkaisiin, jotka sisältyivät Fennovoiman, Teollisuuden Voiman ja Fortumin hakemuksiin.
Stukin mukaan alustava arvio vie aikaa puolisen vuotta. Perusteellinen turvallisuusarvio on edessä parin vuoden päästä, jos hanke etenee rakentamislupavaiheeseen.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
