MTK:n johtokunta ärähti budjetin leikkausaikeista
MTK:n johtokunta on pöyristynyt valtiovarainministeriön esittämistä maatalousbudjetin leikkauksista. Niitä ministeriö esittää muun muassa lomitukseen ja luonnonhaittakorvaukseen.
Erityisen huolissaan MTK:n johtokunta on lomituksen kallistumisesta, jos kriisitukena saatu maksutason alennus loppuu. Kuva: Lari LievonenOsa leikkauksista on hallitusohjelman mukaisia tai tänä vuonna maksettujen kriisitukien loppumisia. Nekään leikkaukset eivät kuitenkaan mitenkään sovi nykytilanteeseen, koska maatalous on yhä kannattavuuskriisissä, johtokunta muistuttaa.
Hallituksen lupailemia toimia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi ei ole näkynyt eikä kuulunut. Ruokamarkkinoiden tervehdyttämisessä on hukattu taas yksi vuosi, johtokunta moittii.
MTK vaatii hallitusta kantamaan vastuunsa maatalouselinkeinosta ja kotimaisen ruuan ja energian tuottamisesta. Leikkausesityksissä kyse on 60–70 miljoonasta, mikä tekisi maataloustuloon jopa kymmenen prosentin loven.
Erityisen huolissaan MTK:n johtokunta on lomituksen kallistumisesta, jos kriisitukena saatu maksutason alennus loppuu. Johtokunta korostaa, etteivät kannattavuuskriisin kärjistämät jaksamisongelmat ole kadonneet mihinkään. Johtokunta vaatii lomitukseen ensi vuodeksi kaikkiaan saman verran rahaa kuin tälle vuodelle on.
Toinen iso huoli on esitys luonnonhaittakorvauksen määrärahan leikkaamisesta. Lisäksi neuvonnan määrärahat jäisivät ensi vuonnakin eduskunnan joulukuun päätösten varaan.
Metsätaloudessa MTK:n johtokunnan vaatimuksena on metsävähennyksen korottaminen. Perusteluina ovat tuloverotuksen kevennysaikeet ja se, että nykyisellä prosentilla tarkoitukseen varattua rahaa jäisi käyttämättä.
MTK:n johtokunta otti VM:n budjettiesitykseen kantaa kokouksessaan tiistaina. Hallitus kokonaisuudessaan päättää budjettiesityksestään elokuun lopussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
