Bidenin toivotaan jättävän tullikiistat historiaan, mutta viljelijöiden luottamuksen saavuttaminen vaatii työtä: "Jos Biden haluaa olla kaikkia yhdistävä presidentti, hän joutuu ponnistelemaan"
Joe Bidenin presidenttikausi tuskin tuo muutoksia suuriin linjoihin EU:n ja Yhdysvaltojen välisissä kauppasuhteissa, arvioivat asiantuntijat.
Joe Biden vieraili Brysselissä varapresidenttinä helmikuussa 2015, jolloin haettiin ratkaisua Ukrainan kriisiin. Kuvassa myös silloinen Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk. Kuva: Emmanuel DunandEuroopan unionin ja Yhdysvaltojen kauppasuhde pysynee pitkälti entisellään, Euroopan maataloustuottajien kattojärjestön Copa-Cogecan pääsihteeri Pekka Pesonen uskoo. Yhdysvaltojen tuleva presidentti Joe Biden nousee virkaan näillä näkymin tammikuussa.
”Kaupalliset intressit ovat pitkälti samoja niin republikaaneilla kuin demokraateillakin – siksi moni asia pysyy ennallaan. Yhdysvaltojen yleinen mielipide on ollut kohtuullisen kriittinen kansainvälisessä kaupassa”, Pesonen sanoo.
Eurooppalaisten viljelijöiden toiveena on, että tulliuhittelu jää tulevina vuosina vähemmälle.
”Oleellisista olisi se, että saisimme ajettua alas kahdenväliseen kauppaan liittyvät rajoitteet.”
Pesonen viittaa vuosia kestäneisiin Airbus- ja Boeing-kiistoihin, jotka ovat johtaneet Yhdysvallat ja EU:n sanktioiden kierteeseen. Yhdysvaltojen sanktiot ovat iskeneet muun muassa eurooppalaisiin viineihin, juustoihin ja oliiveihin.
”Ei ole kummankaan osapuolen etu, että nykyisenkaltaisia kaupan esteitä ylläpidetään. Olemme keskenämme suuria kauppakumppaneita ja sektori on integroitunut, joten kauppariidat vaikeuttavat myös omaa tuotantoamme. Käytämme Euroopassa yhdysvaltalaisia raaka-aineita ja koneita.”
Yhdysvaltojen ja EU:n vapaakauppaneuvottelut eivät ole edenneet Donald Trumpin presidenttikaudella.
Atlantin molemmin puolin ollaan eri mieltä monista kauppaan liittyvistä seikoista. EU haluaa suojella autoteollisuuttaan, kun taas Yhdysvalloille on tärkeää saada amerikkalaisia maataloustuotteita unionin markkinoille.
EU on perinteisesti ollut tarkka ruuan standardeista ja kieltänyt muun muassa hormonikäsitellyn naudanlihan ja kloorilla desinfioidun kananlihan myynnin Euroopassa.
Transatlanttisten TTIP-neuvottelujen avaamisesta on Pesosen mukaan vaikea tehdä vielä arvauksia. Maatalous tulee kuitenkin nousemaan mahdollisissa kauppaneuvotteluissa tärkeäksi tekijäksi.
”Jos uuden hallinnon aikana lähdetään lähempään sopimukseen, maatalous tulee olemaan yksi neuvottelukohteista.”
Kansainvälisten asioiden johtaja Juha Ruippo MTK:sta ei usko mannerten välisen kauppasopimuksen syntymiseen. Kumppanuutta tulee kuitenkin vahvistaa ja Maailman kauppajärjestön WTO:n roolia kohentaa.
”Uusi TTIP tuskin on mahdollinen, mutta minidiilien kautta voidaan tehdä asioita, jotka kiinnostavat kumpaakin osapuolta. Kauppapoliittinen tilanne on muuttunut neljässä vuodessa paljon.”
Copa-Cogeca on pitänyt EU:n ja Yhdysvaltojen sopimusta tärkeänä, mutta vain sillä ehdolla, että ruuan standardien ehdot täyttyvät. ”Kauppasopimus ei tule pelkästään Yhdysvaltojen etujen mukaan, vaan se joutuu miettimään tarkasti tavoitteitaan ja antamaan myös periksi.”
Maataloudessa EU:n kannattaa hakea ystäviä, jotta ruuan korkeat standardit jalkautuisivat unionin ulkopuolelle.
”Muiden kauppakumppaneiden väestö ja markkinat kasvavat nopeasti, jolloin Euroopan näkymät eivät ole yhtä hyviä kuin monen muun maan. EU:n kannattaakin hakea liittolaisia, jotta meidän asemamme tuottaa ruokaa ja suojata kuluttajaa vahvistuu. Nousevien talouksien osalta ei ole syytä olettaa, että ruuantuotannoin kriteerit olisivat yksi yhteen meidän tapojemme kanssa”, Pesonen sanoo.
Bidenin tulee tehdä töitä voittaakseen amerikkalaisten viljelijöiden luottamus, Ruippo uskoo.
”Maatalous on tehokkaasti ollut Trumpin aluetta, ja jos Biden haluaa olla kaikkia yhdistävä presidentti, hän joutuu ponnistelemaan paljon, koska maataloustukien noston mahdollisuutta ei ole.”
Uusi presidentti pystyisi erottautumaan Trumpista ottamalla ilmastopolitiikan ja kestävän kehityksen tavoitteet mukaan kauppasuhteiden hoitoon.
MTK:n huolena on ollut, että EU:n vihreän kehityksen ohjelman (Green Deal) tuomat tiukemmat normit ruuantuotannolle heikentävät maatalouden kilpailukykyä, elleivät kilpailijat eivät omaksu vastaavia normeja. Ruuantuotannon kestävyysmurroksen pitäisikin näkyä kaikissa kauppasopimuksissa.
”Esimerkiksi Pellolta pöytään -strategian pitää olla kauppakumppaneiden kanssa keskustelussa ennen kuin strategia muutetaan EU:ssa tuotestandardeiksi”, Ruippo linjaa.
Pesosen muistuttaa, että presidentinvaalien tulosta täytyy vielä malttaa odottaa.
”Pitää vielä odottaa, että presidentin vaalien tulos vahvistuu, minkä jälkeen voidaan tehdä vasta lopullinen arvio tulevasta suhteesta. Haluaisin alleviivata, että vaaleilla valitaan myös iso joukko myös muita päättäjiä, kuten senaatin kokoonpano. Meidän tehtävä on toki tulla toimeen kaikkien toimijoiden kanssa.”
Bidenin EU-tuntemusta voi Pesosen mukaan pitää myönteisenä asiana.
”Arvostan Bidenin pitkää sitoutumista ja hänen kokemuksensa hakee monelle vertaa. Hänellä on yleisnäkemys Euroopasta ja Suomesta, mikä on hyvä asia.”
Lue myös:
Kommentti: Malttia tarvitaan Atlantin kummallakin puolen – "Hillitään kukin oma hevosemme"
EU:n ja Yhdysvaltojen nokittelu lentokonekiistasta jatkuu – EU:n vuoro määrätä "kostotulleja"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
