Sipilän hallituksen lista
Muutosturvaa parannetaan yli 20 henkilöä työllistävien
yrityksissä: Irtisanottaville
työntekijöille on tarjottava
irtisanomisajan palkan ohella
oikeus valmennukseen, jonka
arvo vastaa vähintään yrityksen keskimääräistä kuukausipalkkaa. Työnantajan on tarjottava myös työterveyshuollon palvelut
kuuden kuukauden ajan
irtisanomisajan jälkeen.
Perhevapaakustannukset
tasataan yritysten kesken. Nuorten naisten työllistymistä
edistetään tasaamalla perhevapaista työnantajille aiheutuvia
kustannuksia 2 500 euron kertakorvauksella. Uudistuksella ei ole budjettivaikutuksia, koska rahat kerätään yrityksiltä.
Yksikkötyökustannuksia
karsitaan viidellä prosentilla seuraavin toimin:
Loppiainen ja helatorstai
muutetaan palkattomiksi
vapaapäiviksi vuosityöaikaa
lyhentämättä.
Sairauspäivien korvaustasoa alennetaan niin, että
ensimmäinen päivä on
vastaisuudessa palkaton ja
päiviltä 2–9 maksetaan 80
prosenttia palkasta.
Ylityökorvaukset puolitetaan ja sunnuntaikorvauksia
pienennetään 75 prosenttiin.
Pitkiä lomia (erityisesti
julkisella sektorilla) lyhennetään 38:sta 30:een työpäivään.
Yksityisen työnantajan
sosiaaliturvamaksua alennetaan
1,72 prosenttiyksiköllä vuoden 2017 alusta.
Lähde: Valtioneuvosto
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
