Vakka-Suomen ja Äänekoskenyrityksillä parhaat näkymät
ÄÄNEKOSKI (MT)
Vakka-Suomi ja Äänekoski ovat ainoat seutukunnat Suomessa, joiden elinkeinoelämä arvioi talouden näkymät tällä hetkellä paljon aikaisempaa paremmiksi.
Uskoa tulevaan riittää, sillä näiden alueiden elinkeinoelämä odottaa ensi vuoden taloustilanteen olevan tätä vuotta parempi, selviää työ- ja elinkeinoministeriön tekemästä elinkeinoelämän tilannekuvasta.
Molemmat alueet ovat maakuntien Suomea, joiden on arvioitu jäävän suurien kasvukeskusten varjoon. Silti ne porskuttavat odotuksissa edellä läheisiä kasvukeskuksia Turkua ja Jyväskylää.
Suurissa kaupungeissa ei samanlaista tulevaisuudenuskoa näy. Esimerkiksi Tampereella ja Oulussa näkymien uskotaan olevan ensi vuonna nykytasolla.
Eräänlainen hännänhuippu on pääkaupunki Helsinki. Siellä elinkeinoelämän mielestä tilanne on nyt parempi kuin aiemmin, mutta ensi vuoden odotukset ovat heikot.
Helsingin lisäksi ainoastaan kriisialue Salon ja käsivarren Tunturi-Lapin yritykset arvioivat ensi vuoden tätä vuotta heikommaksi.
Elinkeinoministeri Jyri Häkämiehen (kok.) mukaan Helsingin uskon puute johtuu tietotekniikan alan ongelmista.
”Tietotekniikkasektorin ongelmat korostuvat pääkaupunkiseudulla. Muualla maassa tulevaan uskotaan taantuvia teollisuuskaupunkeja myöten”, Häkämies sanoo.
Helsingin synkeät näkymät johtuvat osaksi korkeista lähtökohdista. Jos yrityksillä on kovat kasvutavoitteet, voivat odotukset heiketä, vaikka yritys vielä porskuttaisi kohtalaisesti.
Mutta parhaitten odotusten alueita ei voi syyttää vaatimattomista tavoitteista.
Vakka-Suomessa sijaitsee kaksi kertaa kertaa peräkkäin Suomen yrittäjäystävällisimmäksi kunnaksi valittu Uusikaupunki. Kaupunkiin rakennetaan soijatehdas ja kaavaillaan etanolitehdasta.
Soijatehdas on noin sadan miljoonan euron investointi ja työllistää 150 henkilöä.
Äänekoski puolestaan on Suomen teollistunein kaupunki, Ääneseudun kehityksen toimitusjohtaja Jouko Varis tietää.
”Työpaikoista 41,5 prosenttia on jalostuksessa. Teollisuusyritykset investoivat ja palvelualalle tulee uusia työpaikkoja. Kaupungin elinkeinorakenne on monipuolinen”, Varis kertoo.
Variksen mukaan Keski-Suomessa vain Jyväskylässä ja Äänekoskella on työpaikkojen määrä kasvanut 2000-luvulla.
Elinkeinoelämän tilannekuvan perusteella yritysten tilanne on parantunut pääosassa maata, myös Pohjois-Suomessa.
”Esimerkiksi Itä-Lapissa on ihan eri tunnelma kuin aiemmin. Siellä matkailu ja kaivostoiminta ovat muuttaneet kehityksen suuntaa”, Häkämies sanoo.
Haasteita on eniten taantuvista teollisuuden aloista riippuvilla alueilla. Salon rakennemuutoksesta voi tulla erityisen haastava.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
