Suomi tahtoi ja tahtoo edelleen elää
Ihmistä ja Suomea on aina kiehtonut itsenäisyys, siis oikeus päättää omista asioistaan. Toinen, huonoin vaihtoehto on orjan asema.
Orjuuttamisen tehokkain ja rumin tapa on pitää kansa ilman ravintoa, nälässä. Suomi hipoi tätä tilaa vielä runsaat sata vuotta sitten joutuessaan räikeän suurvaltapolitiikan, alistamisen pyörteisiin lähes tyhjällä vatsalla.
Vastuuntuntoiset johtajamme avasivat silmänsä havaitsemaan Suomen mahtavat luonnonvarat asukkaidensa elää ja asua itsenäisenä isiensä maassa.
Koko Suomi, sen asukkaat ja hehtaarit valjastettiin täydentämään yleistä hyvinvointia.
Suomi näytti laajasti tunnustetun ihmeen koko maailmalle, että se tahtoi elää.
Uusiutuvat luonnonvaramme ja niiden hyödyntäjät eivät ole minnekään hävinneet. Maamme poikkeuksellisen karut olosuhteet vaativat alkutuottajalta korkeaa ammattitaitoa ja pitkää jousta. Äkkinäiseltä EU-viljelijältä tämä ei onnistuisi.
Niinpä saksalainen haluaisikin lopettaa sokerijuurikkaan viljelyn Suomesta, ”pikkusormena” yhteensä yli 200 000 työpaikallemme. Huonosti kannattavana, törkeästi Rooman peruskirjan vastaisesti. Omaksi hyväkseen. Myydäkseen kasvavat sokerivuorensa meille suomalaisille.
”EU ei toimenpiteillään saa lopettaa mitään tuotannonalaa jäsenmaastaan.”
Laskutikut ja tietokoneet hallitseva valtiojohtomme on ollut liian usein, juuri nytkin, lipsahtamassa samaan kelkkaan huomioimatta kääntöpuolta, että samalla maasta loppuu koko sokeriteollisuus murentaen näin itsenäisyytemme kulmakiviä.
Uutta jalostavaa teollisuutta me himoitsemme kauppataseen ja työllisyyden vahvistamiseksi. Eiköhän olisi viisainta panostaa enemmän täällä jo olevaan, tuontia korvaavaan teollisuuteen, esimerkiksi elintarviketuotantoomme.
Ruokaa syödään lamankin aikana. Myös nykyisessä matalasuhdanteessa, kaupungeissa ja maaseudulla.
Historia opettaa, otammeko vaarin!? Nyt me ostamme velkarahalla kiviä taskuumme huomisen painolastiksi uskotellen itseämme tietoisesti pettäen, että näin velkakierteemme katkeaa.
En lietso kapinaan, vaan haluan aukaista silmiämme kurssin kääntämiseksi niin, että myös panostus elinehtojen ylläpitoon saa sille kuuluvan arvon laskutikkujen rinnalla.
Uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntäminen on maailman suurin, työllistävin ja välttämättömin tuotannonala. Suomessa pelkästään korkeatasoisen elintarviketeollisuuden arvo on kymmeniä miljardeja euroja joka vuosi, lamankin aikana.
Koko tämä sarka on jäämässä kesannolle yhteiskuntamme taloudellisten panosten kohdistuessa maata rakentavan viljelyn sijaan sen asvaltointiin.
Olemme vajoamassa pohjakosketukseen, jossa pelkät valtapyrkimykset syövät menestyksen eväät.
Kuinka totta onkaan vanha viisaus: ”Luonto on Luojan ikiliikkuja. Ihmisillä on oikeus sitä hyödyntää, mutta ei tuhota.”
Suomi tahtoo edelleenkin elää.
Esko Eela
teollisuusneuvos
Säkylä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
