metsän poluilta Tervettä puuta ei metsästä löydy

Vaikka metsä olisikin hyvässä kasvussa, täysin tervettä puuta sieltä ei löydä. Suurin osa puiden taudeista ja vaivoista on onneksi vähäisiä, mutta puiden on hallittava kiusansa pysyäkseen elossa.

Puuta syödään koko lämpimän kauden ajan. Eläimet popsivat lehtiä, juuria ja jopa runkopuutakin. Eläimet hyökkäävät yleensä puun kimppuun ulkopuolelta, mutta bakteerit ja sienet tekevät tuhojaan puun solukoissa.

Puu torjuu kaikkia kiusaajiaan, myös eläimiä, kemikaalein.

Lehtiä jyystävät perhosten, lehtikuoriaisten ja sahapistiäisten toukat; niitä vikuuttavat ruosteet, karisteet ja muut pienet sienet. Kempit, kirvat ja kaskaat kuppaavat lehdistä ja nuorista oksista ravintoa.

Useimmiten näiden aiheuttamat vaivat ovat vähäisiä. Vaaralliseksi tilanne muuttuu silloin, kun koko lehvästö tuhoutuu. Lehtipuut kestävät tämänkin melko hyvin. Usein puu kasvattaa vielä samana kesänä uuden lehvästön.

Havupuilla tilanne on vaarallisempi. Kaikki neulasensa menettänyt kuusi kuolee. Niin käy usein männyllekin, kun heikentynyt yleiskunto avaa tien vielä vaarallisemmille hyökkääjille kuten kaarnakuoriaisille.

Puu torjuu vihollisiaan fenoleilla ja pihkan terpeeneillä.

Torjunta sitoo energiaa ja ravinteita, jotka puu muutoin voisi käyttää kasvamiseen tai lisääntymiseen. Niinpä puun on etsittävä kompromissi: torjunnalla on pidettävä tuholaisten määrä niin pienenä, etteivät puun elintoiminnat siitä olennaisesti kärsi.

Puun arin paikka on sen vankin osa, runko. Puu voi menettää suuren osan latvuksestaan tai juuristostaan, ja toipua silti.

Runko muodostaa yhteyden ravintoa haalivan juuriston ja energiaa keräävän latvuksen välillä. Vesi ja ravinteet kulkevat latvukseen puusolukon nuorimmissa vuosilustoissa. Juuriin ravinto palaa kuoren sisäosassa olevissa nilan putkisoluissa.

Jos yhteys juurten ja latvuksen välillä katkeaa, puu kuolee. Siksi puu pyrkii korjaamaan runkoon tulleet vauriot nopeasti erittämällä niihin runsaasti torjunta-aineita ja kasvattamalla haavasolukkoa, joka peittää vaurion ja synnyttää siihen uuden kuoren.

Luonnossa rungon ympäri ulottuvan vaurion voivat aiheuttaa muun muassa majava, kaarnakuoriaiset tai sienet. Usein tuho on hyönteisen ja sienen yhteiselon aiheuttamaa kuten jalavataudissa, jossa kaarnakuoriainen kuljettaa sienen mukanaan.

Sienet tekevät työtään piilossa maan alla tai rungon sisällä niin, ettei päällepäin näy vuosikausiin mitään oireita. Kun mesisienen tai kantokäävän itiöemät ilmaantuvat näkyviin, runko on jo pahoin vaurioitunut.

Niin kauan kuin käävät lahottavat rungon elotonta sisäosaa, kasvin elintoiminnat eivät pahoin häiriinny, joskin lahovikainen puu murtuu helposti myrskyssä tai lumikuorman alla. Heti kun sieni yltää jälteen ja nesteiden kuljetus häiriintyy, lehvästö harsuuntuu tai haalistuu. Latvuksessa näkyvät muutokset ennakoivat jo puun kuolemaa.

Männyn juurikääpä tuhoaa juuriston niin, että mänty riutuu vähitellen ja lopulta puu kaatuu juurineen. Kuusen juurikääpä etenee juuristossa puusta toiseenkin.

Kun mänty yrittää viimeiseen asti torjua hyökkääjää erittämällä pihkaa sienen tielle, pihkautuu eli tervastuu koko puun tyvi. Siksi puhutaan männyn tyvitervastaudista. Kuusenjuurikäävän aiheuttama laho voi nousta runkoa pitkin metrien korkeuteen, vauriota kutsutaan siksi maannousemaksi.

Kuusen juurikääpä on siis taitavampi loinen kuin serkkunsa ja noudattaa vanhaa viisautta: on parempi lypsää lehmää kuin tappaa se.

Puiden onneksi niillä on lukuisia liittolaisia, jotka hyökkäävät puiden vihollisten kimppuun ja syövät niitä. Pitkän päälle puulle on edullistakin, että latvuksessa on hämähäkkejä, loispistiäisiä, petoluteita, muurahaisia, leppäpirkkoja ja tietysti lintuja.

Juuri puhjenneet lehdet ovat kasvinsyöjille parasta ravintoa. Samaan aikaan poikasiaan ruokkivat linnut kuluttavat eniten ruokaa. Yksi tiaispari kantaa päivässä jo tuhansia pikkuotuksia nälkäisille poikasilleen.

Kun toukka nakertaa lehteä, lehti erittää ilmaan kaasuja, jotka viestivät naapuripuillekin hyökkäyksestä. Samalla se on hätäkutsu, jonka ymmärtävät myös toukkia saalistavat loiset ja pedot.

Sienten taudit ja loiset metsätuhojen torjujana ovat vielä pitkälti arvailujen varassa. Varmasti sientenkin kiusana on bakteereja ja viruksia, jotka pysäyttävät taudin leviämisen ja kenties tappavat lopulta koko rihmastoon.

SEPPO VUOKKO

Avaa artikkelin PDF