Kansanedustajien palkkiot nousevat yli 6 500 euroon
Ensimmäisen kerran palkkiota korotetaan jo toukokuun alussa.Kansanedustajien palkkiot nousevat. Ensimmäinen 1,6 prosentin korotus toteutuu toukokuun alussa ja toinen ensi vuoden alussa.
Toukokuun alusta lähtien kansanedustajan palkkio on 6 510 euroa kuukaudessa. Jos kansanedustavan tehtävää on hoitanut yli 12 vuotta, palkkio on 6 997 euroa kuukaudessa.
Puhemiehen palkkio on 11 981 euroa ja varapuhemiesten 9 987 euroa kuukaudessa.
Kansanedustajien palkkioista päättää eduskunnan palkkiotoimikunta, jossa on kolme jäsentä. Heistä kukaan ei voi olla kansanedustaja tai eduskunnan virkamies.
Palkkiotoimikunnan mukaan korotuksissa otettiin huomioon kevään työmarkkinakierroksen palkankorotusten yleinen linja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

