Kuntaliiton mukaan erot kuntien veroprosenteissa uhkaavat kasvaa ennennäkemättömän suuriksi
Vuoteen 2040 mennessä korkeimmat kunnallisveroprosentit voisivat olla jopa yli kaksinkertaisia nykyiseen nähden.
Kuntien vaakunoita Kuntatalolla Helsingissä. Kunnallisveroprosenttien erot ovat Kuntaliiton selvityksen mukaan kasvussa. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.Suomessa kuntien väliset erot kunnallisveroprosenteissa uhkaavat kasvaa tulevaisuudessa ennennäkemättömän suuriksi, kertoo Kuntaliitto.
Liiton selvityksen mukaan vuoteen 2040 mennessä korkeimmat kunnallisveroprosentit voisivat olla jopa yli kaksinkertaisia nykyiseen nähden. Liitto sanoo, että jos mitään ei tehdä, ero matalimman ja korkeimman kunnallisveroprosentin välillä voi vastaisuudessa olla lähes 19 prosenttiyksikköä.
Liiton mukaan eriytyminen johtuu väestönmurroksesta, kuten syntyvyyden laskusta, ikääntymisestä ja keskittyvästä maahanmuutosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


