EU-instituutiot alttiita korruptiolle
Transparency International-järjestön raportin mukaan EU-instituutiot ovat suoriutuneet kohtuullisen hyvin esimerkiksi petosepäilyjen tutkimisessa. Selkeät lobbaamista koskevat pelisäännöt kuitenkin puuttuvat ja tärkeiden päätösten valmistelu tapahtuu edelleen suurelta osin suljettujen ovien takana.BRYSSEL (MT)
Transparency International-järjestön selvityksen mukaan EU:n instituutiot ovat alttiita korruptiolle, vaikka parannustakin on tapahtunut.
Järjestö arvioi ensimmäistä kertaa 10 eri EU-instituution korruptioriskiä.
Raportin mukaan EU-instituutiot ovat suoriutuneet kohtuullisen hyvin esimerkiksi petosepäilyjen tutkimisessa, mutta selkeät lobbaamista koskevat pelisäännöt puuttuvat ja tärkeiden päätösten valmistelu tapahtuu edelleen suurelta osin suljettujen ovien takana.
Myös keinot tarkistaa keskeisessä asemassa olevien virkailijoiden ja poliitikkojen omistukset ja sidonnaisuudet ovat raportin mukaan puutteelliset.
Transparency Internationalin mielestä EU:n täytyy tehostaa toimintaansa päätöksenteon läpinäkyvyyden lisäämiseksi. Väärinkäytösten ilmiantajia on suojeltava kaikissa EU:n instituutioissa.
Eurobarometri-tutkimuksen mukaan 70 prosenttia EU-kansalaisista ajattelee, että unionin instituutioissa on korruptiota.
Järjestö toivoo, että kysymys korruptiosta EU-instituutioissa nostetaan keskustelun kohteeksi eurovaalien alla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

