Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • ravit Viittä voittajaa haetaan

    Vermon keskiviikkokierroksessa riittää haastetta, mutta yhdestä asiasta pelaajien enemmistö on samaa mieltä – Jaqueline Mon Ami aloittaa rivin.

    Timo Leivon tammalla oli uran alkupuolella omat ongelmansa, mutta kun se on saanut juonenpäästä kiinni, se on parantanut kaiken aikaa ja tuntuu tällä hetkellä rahasarjoissa pysäyttämättömältä peliltä. Tappio olisi melkoinen yllätys juuri tällä kertaa, sillä lähtöpaikka on mitä parhain eikä lähtö vaikuta vastuksen puolesta erityisen vaativalta.

    Viime viikolla loistanut Absolut Newport jää vihjesysteemissä toiseksi varmaksi. Sillä on viime kerrasta poiketen takarivin lähtöpaikka, mutta tuskinpa keulajuoksu on ehdoton edellytys lisävoitoille. Risto Airaksinen oli muuttanut tamman balanssia viime starttiin, ja Vermon kaltaisella radalla kaarteet sujuvat myös toista rataa pitkin.

    Eturivissä on muutama sähäkkä avaaja, jotka saattavat selvitellä keskinäistä juoksujärjestystä koko ensimmäisen kaarteen ajan. Se edesauttaisi Absolut Newportin tehtävää entisestään.

    Kesän tauon jälkeen kerran juossut Hamtaro S on neloskohteen ideamerkki. Se oli Killerillä järkevästi ajettuna tasaisen hyvä kolmas ja menee startin myötä varmasti eteenpäin. Se on parhaimmillaan ollessaan vauhtikestävä ravuri, joka vaatii voittaakseen näissä sarjoissa toki suotuisan reissun, eikä siitä ole sen vuoksi varmaksi, mutta se on hyvä ottaa muiden mukana varhain peleihin.

    Takarivistä lähtevä Olimpionico on Holger Ehlertin menestyjiä Italiasta, eikä sitäkään saa unohtaa. Tallin hevosten esitykset ovat ailahdelleet, mutta tauoista ei ole sinänsä ollut niille haittaa.

    Korkeimmalla tasolla kilpaillut Orsia aloitti jo viime kuun lopussa Turussa. Esitys oli asiallinen, muttei silti ihan odotetunlainen. Parempaa lienee luvassa, ja tamma on päätöskohteena ajettavan avoimen ryhmän perusmerkkejä.

    Turun rataennätyksen viimeisimmässään ravannut Tjacke Gold ja lauantaina välistartin Oulussa juossut Day Cruise nousevat niin ikään varhain kupongille, eikä rastimista kannata lopettaa vielä niihinkään.

    Suomenhevosille on kolmen kilometrin tasoitusajo, jossa perusmatkalta paalupaikalta lähtevä I.P. Sankari pyrkii pitämään muut kurissa maaliin asti. Mikäli merkkejä haluaa säästää, kaveriksi voi riittää Tuikun Poju, joka voitti saman matkan Vermossa heinäkuun lopulla. Viime kisoissa on tullut laukkoja, mutta Tuikun Poju on ottanut muuten hyvin kyytiä ja näyttänyt kuntonsa pitävän.

    Vihjesysteemi:

    1. lähtö: 4 Jaqueline Mon Ami (7, 1)

    2. lähtö: 1 I.P. Sankari, 3 Tuikun Poju (11, 4)

    3. lähtö: 9 Absolut Newport (3, 8)

    4. lähtö: 5 Hamtaro S, 2 Vanquish, 9 Olimpionico, 4 Hilight Kemp (3, 12)

    5. lähtö: 7 Freddie Ale, 6 Large Point, 9 Sundsvik Sangria, 16 Violin Lake, 14 Ranch Jagger (15, 10)

    6. lähtö: 7 Orsia, 10 Tjacke Gold, 6 Day Cruise 2 Mitico Milar, 8 Tamilphoto (9, 3)

    1 x 2 x 1 x 4 x 5 x 5 = 200 riviä = 20 euroa

    TERO SIPAKKO

    Kierros 38 Toto65

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Lady Bug/Ville Tonttila 2100 13,0a 23 780 3/15,3a 2/15,9a 7/14,4a -a hpl

    2 Palle Fager (SE)/Mika Forss ‘’ 15,1a 24 476 6/16,9a 0/16,5 -a hpl M 15.9.

    3 Nembo Degli Dei (IT)/Emma Väre ‘’ 12,9a 24 251 7/19,9a 8/16,4a 7/16,8a 7/16,3ax

    4 Jaqueline Mon Ami/Timo Leivo ‘’ 13,6a 27 760 1/17,7 1/13,6a 1/14,6 1/13,9

    5 Like A Star/Ari Moilanen ‘’ 13,6a 32 420 2/15,0a 10/15,9 12/15,0 Tk 15.9.

    6 Cioccolata (SE)/Antti Teivainen ‘’ 13,9a 30 773 2/15,3a 9/16,4a 1/15,1a 9/14,4a

    7 Pepe Di Jesolo* (IT)/Roberto Vecchione ‘’ 13,9a 31 256 1/14,8a 4/15,8a 4/14,8a 1/15,3a

    8 Dark Lane (SE)/Arto Laaksonen ‘’ 13,2a 30 419 1/15,1a 2/14,1a 1/15,8a 6/15,9a

    9 Frosty Vice/Tuomo Kantela ‘’ 13,9a 24 540 2/23,1 4/16,1a 3/16,3a 2/13,9a

    10 Celsius Ås (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,6a 30 120 1/16,8a -a hpl 7/16,0a 6/15,4a

    11 Jessin/Matti Nisonen ‘’ 13,3a 28 780 1/15,5a 4/15,8 5/16,0a 3/15,8a

    12 Arctic Bullet/Hannu-Pekka Korpi ‘’ 12,1a 26 239 7/16,3a 8/16,8ax 5/14,7a -a hpl

    2. LÄHTÖ Tasoitusajo 3100 m Helsinki

    1 I.P. Sankari/Teemu Okkolin 3100 26,9 16 370 5/30,9 8/29,0ax 5/27,8x 2/26,9

    2 Fortunatar/Ari Moilanen ‘’ 26,7 16 180 5/31,0x 3/26,7 4/29,2 6/29,6

    3 Tuikun Poju/Markku Taskinen 3120 27,7 23 650 1/28,0 8/26,6ax 5/26,1ax hlo5/28,3a

    4 Lentopiki/Risto Tupamäki ‘’ 26,4 27 300 2/26,5a 2/26,1a hlo2/33,4 -a hpl

    5 Nahkaparturi/Heli Kantonen-Heikkilä ‘’ 26,0 29 270 10/26,5 4/24,9a 5/26,2a 4/27,1ax

    6 Konjakki/Hannu Hietanen ‘’ 27,3 27 250 2/28,3 4/27,3 3/33,6 7/27,8ax

    7 Multi Tella/Harri Sulku ‘’ 27,4 22 280 1/28,9x 9/27,5ax -a hll O 14.9.

    8 Violento/Jani Hautaviita ‘’ 26,0 20 529 6/28,4ax 9/29,6a 10/25,4ax 6/25,8a

    9 Aki-Vei/Erkki Suhonen 3140 26,0 31 240 5/27,5 8/30,3x -a hpl 10/26,6

    10 Turmaliini/Seppo Markkula ‘’ 25,9 39 348 5/27,3 8/27,1a 4/25,9 4/25,2a

    11 Nauriskydön Veto/Jukka Kauppinen ‘’ 26,3 42 390 6/27,2ax 2/28,7 6/25,9a P 13.9.

    12 Topper/Terho Rautiainen 3160 26,2 51 270 6/26,1ax 6/25,5ax 5/28,1x La 16.9.

    13 Edla/Toni Törmänen ‘’ 24,6 50 269 8/26,1a 7/26,2a 4/25,0a P 13.9.

    14 Rinssieversti/Pertti Puikkonen 3180 25,1 64 885 9/28,9 10/27,1ax 7/24,7a Tk 15.9.

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Ideal Du Point/Roi Iltanen 2100 15,0a 18 090 10/20,4x 3/17,7 1/16,0a 3/17,8

    2 Flash Of Genius/Seppo Markkula ‘’ 15,5a 17 030 1/19,6 1/17,1a -a hpl Tk 15.9.

    3 Absolute Ruler/Harri Koivunen ‘’ 13,2a 17 940 5/15,2 3/15,2a 11/15,4 2/15,5a

    4 Do It Easy/Juha Utala ‘’ 14,6a 13 150 10/14,9a 3/15,1a 3/14,6a 4/15,3a

    5 The Life (SE)/Hannu Lindström ‘’ 14,4a 16 400 3/17,0a 8/17,3a 4/15,8a 8/18,0

    6 Bluehill’s Eagle/Hannu Torvinen ‘’ 15,0a 14 190 5/17,5ax 6/15,5a -a hpl 1/15,1a

    7 Hip Swing Up/Kari Rosimo ‘’ 13,8a 16 290 1/14,1a 5/15,3a 9/16,4a 3/15,3a

    8 Profumo d’Elite* (IT)/Roberto Vecchione ‘’ 13,3a 12 219 1/14,2a 1/13,3a -a hll 4/15,2a

    9 Absolut Newport (DE)/Risto Airaksinen ‘’ 13,4a 15 865 1 9/15,4x 2/14,9a 1/13,4a

    10 Prince Victorioso/Toni Nieminen ‘’ 14,8a 18 480 3/17,2a 7/15,5a 2/14,8a 3/15,7a

    11 Speedy Lane/Kari Venäläinen ‘’ 15,4a 15 060 2/16,4a 2/16,7a 7/16,3a 10/16,5a

    12 Uniksin/Ari Moilanen ‘’ 14,0a 15 260 2/16,1a 2/14,0a 6/15,2a 1/15,2a

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Ballerina Luxx/Jukka Torvinen 2100 15,0a 53 580 4/15,0a 10/17,9a 8/16,6a 5/15,6a

    2 Vanquish/Mika Forss ‘’ 13,6a 61 000 12/15,8a 1/18,0 8/18,1x 1/14,5a

    3 Order By Boss (US)/Tommi Kylliäinen ‘’ 12,2a 64 150 2/14,0a 1/13,6a 2/12,2a 7/13,1a

    4 Hilight Kemp (US)/Tapio Perttunen ‘’ 11,7a 61 847 2/14,3 3/14,2 3/13,6a 1/15,2a

    5 Hamtaro S (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 13,8a 61 050 5/15,0a 4/15,1a 4/18,2a 3/15,3a

    6 Andy Farming (SE)/Antti Teivainen ‘’ 14,5a 55 962 2/16,0a 3/18,1 2/17,3 2/16,0a

    7 Titane Nordique/Seppo Markkula ‘’ 13,6a 61 435 2/17,9 2/14,1a 11/16,5 10/14,2a

    8 Rite Sakra (NO)/Tuomas Pakkanen ‘’ 12,9a 63 799 3/14,4a k 5/17,5x 4/12,9a

    9 Olimpionico* (IT)/Roberto Vecchione ‘’ 10,9a 60 391 1/14,0 -a hll -a hll 2/12,6a

    10 Robin Maguire/Hannu Hietanen ‘’ 12,7a 52 300 5/14,2a 7/12,7a 9/14,4a 2/14,7a

    11 Undercover Photo (US)/Anssi Nurminen ‘’ 13,1a 57 196 8/14,8a 4/16,9a 10/17,2a 2/15,2a

    12 Madame Sisu (SE)/Ari Moilanen ‘’ 13,3a 55 993 16/16,6x 2/15,6a 8/13,3a 5/13,5a

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki

    1 Dark Vader/Tommi Kylliäinen 2100 18,3 4 760 4/13,4a 9/18,4a 9/16,8a 6/21,1a

    2 Star Trek (SE)/Antti Teivainen ‘’ 18,3 1 450 9/20,6x 3/17,3a 2/18,3x 6/19,1ax

    3 Cupido Birdland/Jouni Varamäki ‘’ 17,8 3 050 10/17,4a 5/16,7a 7/17,2a 5/16,1a

    4 Glorious Sunbeam (SE)/Kari Rosimo ‘’ 17,1 4 387 5/17,4a 3/15,3a 8/17,5a hpl

    5 Memory Of Queen/Hannu Torvinen ‘’ 19,0 3 703 7/18,3a 12/19,0 10/19,4x 5/17,2a

    6 Large Point/Ari Moilanen ‘’ 17,2 3 460 1/19,0x 1/17,4 3/17,2 2/17,1a

    7 Freddie Ale/Mika Forss ‘’ 18,1 4 500 2/20,3 2/18,1 hpl 1/19,2

    8 Baltic Blend/Peter Lindroos 2120 17,2 11 420 11/19,7a -a hpl 6/16,7a 14/19,3

    9 Sundsvik Sangria/Tapani Jauhola ‘’ 16,3 11 720 hpl 7/14,8a 13/16,3 10/17,1ax

    10 Ego Gem/Tuomo Kantela ‘’ 16,4 14 365 2/17,8a k 10/19,9 12/17,3

    11 Roberto Max/Premio Fiore ‘’ 17,1 13 670 8/18,2 6/14,3a 10/16,3a 8/17,8a

    12 Olivia Pepper/Harri Koivunen ‘’ 16,3 14 380 7/17,6ax 4/18,2 5/16,3 7/16,0a

    13 Red Hope/Jeroen van Craen ‘’ 17,0 6 044 5/16,9a 8/20,2x 6/17,2a hpl

    14 Ranch Jagger/Tapio Perttunen ‘’ 17,9 12 940 -a hpl 5/18,4 7/17,7ax 4/14,0a

    15 Trini Boy/Pertti Puikkonen ‘’ 16,0 14 815 4/16,3a -a hpl 5/16,0 7/17,9

    16 Violin Lake/Kari Venäläinen ‘’ 15,9 11 950 8/16,6ax -a k 4/18,8x 1/15,9

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Antonio Duo/Hannu-Pekka Korpi 2100 12,0a 201 280 7/13,0a 3/15,9 9/13,5a 4/12,5a

    2 Mitico Milar* (IT)/Kari Rosimo ‘’ 11,4a 213 375 1/14,8a k 1/13,5 7/13,6a

    3 Archie Ride/Seppo Markkula ‘’ 11,8a 123 094 2/16,0a 1/12,4a 5/13,7a 12/14,3a

    4 Garlands Dream (US)/Olli Koivunen ‘’ 11,7a 245 517 2/12,9a 2/16,2 11/13,6a 9/13,5a

    5 Zoogin’s Day/Pertti Puikkonen ‘’ 12,5a 77 130 8/16,5a 6/14,6a 6/12,5a 3/13,8a

    6 Day Cruise/Antti Teivainen ‘’ 10,5a 268 197 2/11,2a 5/12,6a 9/12,4a O 14.9.

    7 Orsia* (IT)/Roberto Vecchione ‘’ 11,9a 372 370 2/11,9a 3/12,3a 9/12,9a 5/13,7a

    8 Tamilphoto* (SE)/Mika Forss ‘’ 12,5a 184 559 7/15,3a 9/16,6 3/14,6 7/14,7a

    9 Liquorice Pipe/Ari Moilanen ‘’ 12,5a 225 250 -a hpl 2/12,6a 7/12,5a 8/14,8a

    10 Tjacke Gold (SE)/Harri Koivunen ‘’ 11,2a 163 499 3/15,4 2/17,6 4/16,9 1/11,2a

    11 Glenwood (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,6a 150 838 8/12,0a 3/12,7a 4/13,6a 4/13,2a

    12 P.J. Clark (US)/Hannu Torvinen ‘’ 10,2a 284 752 1/16,8 3/13,0a 10/13,5a 4/12,5a

    Avaa artikkelin PDF