Sijoittaja pääsee metsänomistajaksi ilman hehtaareita
Metsärahastot luovat Suomeen uudenlaisia metsänomistajia. Sijoittaja omistaa hehtaareiden sijaan rahasto-osuuksia.
Mukaan pääsee tällä hetkellä vähintään 10 000 euron sijoituksella.
Rahastoja tarjoavat tänä vuonna ainakin OP, Taaleritehdas ja United Bankers. Rahastohankkeet nytkähtivät liikkeelle, kun UPM ryhtyi myymään suuria metsäalueita viitisen vuotta sitten.
Valtaosa Suomen metsistä on edelleen yksityisten metsänomistajien hallussa. He omistavat noin kaksi kolmasosaa metsistä. Neljännes metsäalasta on valtiolla.
Suuri osa metsätiloista on pieniä,
noin 20 hehtaarin palstoja. Yli sadan hehtaarin tilojen yhteispinta-ala on kuitenkin kasvanut viime vuosina yli 160 000 hehtaaria.
Leimallista on, että metsänomistajaksi tullaan yhä vanhempana. Keski-ikä on nyt 60 vuotta.
Joka neljäs metsänomistaja asuu kaupungeissa. Monelle kaupunkiin muuttaneelle metsänomistajalle metsät pitävät yllä kotiseutusuhdetta, sanoo Pellervon taloustutkimuksen tutkija Anna-Kaisa Rämö.
Sivut 13 ja 15
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
