Tulos nousemassa voitolliseksi
Arla Ingman käsittelee maitoa lähes 270 miljoonaa litraa tänä vuonna. Myyntimääristä noin 80 ja liikevaihdosta noin 60 prosenttia on tulee Suomesta.
Juustonvalmistuksesta yhtiö luopui viime vuonna kovan kansainvälisen ja kotimaisen kilpailun takia. Nyt se keskittyy pitkälti tuoretuotteisiin, joita valmistetaan Sipoossa ja Hämeenlinnassa.
Liikevaihto kasvanee noin 370 miljoonaan euroon tänä vuonna. Seitsemän osin raskaasti tappiollisen vuoden jälkeen Arla Ingman on tekemässä voitollista tulosta.
Toimitusjohtaja Reijo Kiskolan mukaan tulosta ovat petranneet toimintojen laajamittainen tehostaminen ja onnistuneet uutuustuotteet mutta myös perusmaitojen hinnannousu.
”Perusmaitojen liiketoiminta on ollut raskaasti tappiollista viime vuodet. Nyt olemme voineet hinnoitella ne omista lähtökohdistamme tämän vuoden alusta”, hän sanoo.
”Monen vuoden tuntuvat tappiot aiheuttivat keskusteluja omistajien kanssa, mutta heillä on riittänyt kärsivällisyyttä odottaa kilpailuviranomaiselle jätetyn toimenpidepyynnön vaikutuksia. Se on kantanut nämä vuodet.”
Kilpailuviranomainen alkoi selvittää perusmaitojen hinnoittelua Valiossa Arla Ingmanin vuonna 2010 tekemän kantelun jälkeen.
Valion katsottiin syyllistyneen saalistushinnoitteluun ja sille on esitetty 70 miljoonan euron sakkoa. Valio nosti perusmaitojen hintaa helmikuussa, jonka jälkeen myös Arla Ingman korotti hintoja.
Kiskola sanoo, ettei yhtiön markkinaosuus perusmaidoissa ole kasvanut merkittävästi – osin maitopulan takia. Hän ei sinällään halua ottaa kantaa kilpailuviranomaisen päätökseen.
”Asia on kilpailuviranomaisen, markkinaoikeuden ja Valion välinen.”
TIINA TAIPALE
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
