vierasyliö Syrjäseudulla on monen ihmisen koti

Kukaan ei voi valita, millaiseen perheeseen syntyy tai missä tuo perhe asuu. Toiset syntyvät kaupunkilaisperheeseen, toiset taas maaseudulla asuvaan perheeseen. Toisille harvaan asuttu, syrjäinen seutu ei merkitse yhtään mitään, mutta toisille siellä on koti.

Tampereen kaupunkiseudun seutuhallitus on laatinut ehdotuksen asemakaavojen ulkopuolisen rakentamisen seudullisiksi periaatteiksi. Ehdotuksen perustana ja tärkeimpänä tavoitteena tuntuu olevan kasvavan kaupunkiseudun yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ja eheyttäminen.

Samaa tiukkaa linjaa ollaan vetämässä myös harvaan asutulle maaseudulle. Tampereen tai Ylöjärven keskustan kasvupaineet eivät mitenkään ylety Pohjois-Kuruun, joten miksi rakentamisen rajoittamista suunnitellaan myös harvaan asutuille alueille?

Kylien elinvoimaisuutta tulisi tukea kehittämällä maaseutua monipuolisesti. Miksi ehdotuksessa ei näy inhimillistä näkökulmaa?

Rakentamisen ohjaaminen hyvin tiukasti ja hieman oudosti määriteltyihin ”kyliin” ei tue maaseudun elinkelpoisuutta. Maaseutu on muutakin kuin suppea kylän keskusta.

Esimerkiksi Kurun Itä-Aureen kylä ei ole missään vaiheessa ollut tiivis talojen ryhmittymä, vaan sen ensimmäiset talot 1500-luvulta lähtien ovat sijainneet kaukana toisistaan. Seudulla on vahvat perinteet ei-keskittyneeseen asumiseen. Tämä on ehdottomasti otettava huomioon kyliä koskevia suunnitelmia tehtäessä.

Rakentamisen rajoittamisessa on maaseudun kohdalla hyvin epäilyttävä taka-ajatus: estetään ihmisten asuminen maaseudulla, jolloin kunta pääsee helpommalla ja halvemmalla palvelujen järjestämisessä.

Tällainen asenne on jo selvää syrjintää. Yhdenvertaisuuslain (21/2004) 4 §:n mukaan viranomaisten velvollisuus on päinvastoin edistää yhdenvertaisuutta. Vakituisen asumisen estäminen maaseudulla loukkaa syvästi myös siellä vielä tällä hetkellä asuvia.

Ehdotuksessa on määritelty, että maaseutumaiset alueet soveltuvat vain maaseudun elinkeinoihin liittyvään rakentamiseen. Kyllä maaseutu soveltuu muuhunkin rakentamiseen ja asumiseen!

Jokainen maaseudulla asuva tai sinne muuttava on tietoinen kaupunkia heikommista palveluista. Jokainen maaseudulla asuva on kuitenkin pystynyt järjestämään opiskelunsa, työssäkäyntinsä, harrastuksensa ja muun elämänsä niin, että hän saa tarvitsemansa palvelut.

Joillekin ihmisille oma kotiseutu, luonnon rauha, asumisen väljyys, ekologisempi elämäntapa, yhteisön merkitys ja paikalliset tapahtumat ovat tärkeämpiä kuin lähellä olevat palvelut.

Harvaan asutulla maaseudulla on tähänkin saakka pärjätty ja tultu toimeen. Vaikka palvelut on vähitellen viety, eläminen muun muassa Pohjois-Kurussa on edelleen mahdollista.

Tietoliikenneyhteydet ja monet sähköiset palvelut helpottavat harvaan asutulla alueella elämistä. Myöskään etätöiden mahdollisuuksien lisääntymistä ei tule unohtaa.

Jos joku edelleen haluaa muuttaa harvaan asutulle alueelle, miksi hän ei saa tehdä niin? Keneltä se on pois?

Pohjois-Kurussa rakentaminen ei varmasti ole ollut tähänkään asti ongelma, eikä siitä ole ollut uhkaa maatilojen tai muiden yritysten laajentamiselle.

Ehdotuksessa puhutaan kauniin sanoin maaseudun merkityksestä ja tarpeellisuudesta, mutta käytännössä maaseutu nähdään ehdotuksessa hyvin yksipuolisena paikkana: siellä joko harjoitetaan maaseudun elinkeinoja (maatalous, metsätalous ja maatilamatkailu) tai se on paikka, jossa kaupunkilaiset käyvät virkistäytymässä.

Pohjois-Kurussakin toimii myös muiden alojen yrittäjiä, ja monet käyvät töissä kodin ulkopuolella.

Ehdotus pyrkii näivettämään maaseudun kokonaan, mikä on ristiriidassa esimerkiksi maa- ja metsätalousministeriön Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman (MMM 2012) kanssa. Ohjelman yhtenä tavoitteena on estää tai hidastaa maaseutualueiden autioitumista ja palvelurakenteen heikkenemistä.

Mielestäni kaikenlaisen elinkeinonharjoittamisen tulee olla mahdollista myös harvaan asutuilla alueilla.

En ymmärrä, miksi kesämökkiläinen on kunnalle tärkeämpi kuin vakituinen, kodin ulkopuolella töissä käyvä asukas. Pohjois-Kurun syrjäisille, pienille järville on ranta-asemakaavassa osoitettu 36 rakennuspaikkaa jo entisten loma-asuntojen lisäksi, mutta yhtäkään vakituista asujaa ei seudulle haluta.

Harvaan asutulla alueella maanomistajilla tulee olla oikeus rakentamiseen omalla maallaan kuten tähän asti. Tuntuu ristiriitaiselta, että valmiin asunnon saa kai vielä tulevaisuudessa maaseudulla ostaa, mutta omalle maallekaan et saa asuntoa rakentaa tai muuttaa vapaa-ajanasuntoasi vakituiseksi asunnoksi.

Ihmiset asetetaan tässä hyvin eriarvoiseen asemaan. Samoin maanomistajat maaseudulla ja kaupungissa ovat erilaisessa asemassa.

Rakentamisen tiivistämistä maaseudulla ei voi perustella ekologisilla syillä. Uusiutuvia energiamuotoja on helppo hyödyntää, ja muun muassa jätevesihuoltoon on tiukat määräykset.

Koska välimatkat ovat usein pitkiä, autoa käytetään harkiten. Työmatkoilla ei tarvitse jonottaa ruuhkissa tai jarrutella ja kiihdytellä liikennevaloissa. Monet harrastusmahdollisuudet löytyvät luonnosta, jonne voi kävellä suoraan pihastaan.

Maaseudulla tulee helposti ja mielekkäästi hyötyliikuntaa. Hyvä fyysinen toimintakyky auttaa myös ikääntyneitä asumaan omassa kodissaan pidempään. Kalastus, metsästys, marjastus, sienestys ja kotitarveviljely rentouttavat ja tuovat ruokavalioon suositeltavaa sisältöä.

Toimiminen omien arvojen mukaisesti tuo elämään mielekkyyttä ja torjuu masennusta, uupumista ja stressiä.

Maaseudulla asuvat ihmiset ovat oman seutunsa ja tarpeidensa parhaita asiantuntijoita.

Toivottavasti aihe nousee syksyn kuntavaaleissa esille.

ELINA JÄRVELÄ

Kirjoittaja on kotoisin Kurusta, ja hän on nuorempi tutkija Itä-Suomen yliopistossa.

Avaa artikkelin PDF