Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa maanantaina – tarjolla yli 130 eri koulutusta
Koulutuksiin haetaan Opetushallituksen Opintopolku-palvelun kautta. Yhteishaussa voi hakea samaan aikaan korkeintaan kuuteen eri koulutukseen.
Syksyn yhteishaussa haetaan ensi tammikuussa alkaviin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutuksiin. Arkistokuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Korkeakoulujen syksyn yhteishaku alkaa maanantaina. Hakuaika kestää syyskuun 11. päivään asti.
Syksyn yhteishaussa haetaan ensi tammikuussa alkaviin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen koulutuksiin.
Suurin osa syksyn yhteishaun paikoista on ammattikorkeakouluissa: mukana on 20 ammattikorkeakoulua ja kaksi yliopistoa. Koulutuksia on tarjolla yhteensä 131.
Koulutuksiin haetaan Opetushallituksen Opintopolku-palvelun kautta. Yhteishaussa voi hakea samaan aikaan korkeintaan kuuteen eri koulutukseen.
Yhteishaun valintojen tulokset julkaistaan viimeistään 20. marraskuuta. Korkeakoulut voivat järjestää lisähakuja korkeakouluhauissa vapaaksi jääneille paikoille.
Yhteishaku järjestetään kolme kertaa vuodessa, kaksi kertaa keväällä sekä kerran syksyllä. Lisäksi korkeakouluilla on erillishakuja ja siirtohakuja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




