New Yorkin pörssien hypyt ja humpsahdukset eivät tarttuneet Helsinkiin
Verkkokauppa Amazonin ja muut jälleenmyyjät raportoivat ennätyksellisestä lomakauden myynnistä – "Joulupukki on tullut takaisin."New Yorkin pörssien vuoristorata joulunseutuna ei tarttunut Helsingin pörssiin. Helsingin pörssin OMXH-indeksi avasi torstaina noin 0,3 prosentin nousuun. Iltapäivällä kello 15:23 Helsingin pörssin OMX-indeksi oli laskenut -1,04 prosenttia 8 641,44 pisteeseen.
Euroopassa muun muassa Frankfurtin pörssin DAX-indeksi lähti aamulla lievään laskuun.
New Yorkin pörssin tärkeimmät indeksit Dow Jones Industrial ja S&P 500 sulkivat yöllä Suomen aikaa noin 5 prosentin nousuun. Teknologiapörssi Nasdaqin Composite-indeksi kohosi lähes 6 prosenttia.
Vielä jouluaattona New Yorkin pörssit sukelsivat. Euroopan pörssit olivat kiinni joulunajan, ja ne pystyivät näin sivuuttamaan New Yorkin arvopaperimarkkinoiden pyhien aikana tekemät hypyt ja humpsahdukset.
Tapaninpäivän käänne ylöspäin päätti New Yorkin pörssin eeppiseksi kuvaillun syöksylaskun. Myös Japanissa pörssikurssit elpyivät Yhdysvaltojen jalanjäljissä. Tokion pörssin Nikkei 225 -indeksi päätyi torstaina 3,88 prosentin nousuun, kun keskiviikkona tuli miinusta yli 5 prosenttia
Investointi- ja yritysanalyyseja tekevän konsulttiyhtiön Yardeni Researchin johtaja Ed Yardeni sanoo markkinoiden päivän viestin olleen, ettei muuta pelättävää ole paitsi pelko itse.
Hänen mukaansa viimeaikainen myynti heijasteli pelkoja uhkaavasta taantumasta, joka kuitenkin poistui Amazonin ja muiden jälleenmyyjien raportoitua ennätyksellisestä lomakauden myynnistä.
"Joulupukki on tullut takaisin", hän sanoi.
Yksittäisistä osakkeista muun muassa Facebook ja Amazon nousivat yli kuusi prosenttia. Myös raakaöljyn hinta kipusi. Brent-laadun hinta nousi yli 8,5 prosentilla eli 54 dollariin tynnyriltä. Öljyn hinta pysyi selvästi viime viikkoa alhaisempana. Brent liikkui viime viikolla 58 dollarissa tynnyriltä.
Ennen keskiviikkoa New Yorkin pörssin luisu oli jatkunut jo neljä päivää. Sijoittajia on huolestuttanut Yhdysvaltojen poliittinen ja taloudellinen turbulenssi. Pörssirallia ovat aiheuttaneet muun muassa puolustusministeri Jim Mattisin ero ja Yhdysvaltojen hallinnon osittainen sulkeminen.
Lisäksi on spekuloitu, että presidentti Donald Trump erottaisi Yhdysvaltain keskuspankin Fedin johtaja Jerome Powellin, jota Trump on kritisoinut kovin sanakääntein. Valkoisen talon taloudellinen neuvonantaja Kevin Hassett yritti keskiviikkoaamuna rauhoitella markkinoita sanomalla, että Powellin työpaikka on sataprosenttisesti turvassa.
Sekasortoa pörssissä on aiheuttanut myös Trumpin yllätyspäätös vetää Yhdysvaltain joukot Syyriasta vastoin hallinnon asiantuntijoiden tahtoa.
Myös Trump yritti keskiviikkona rauhoitella markkinoita ja saada vetäytyneitä sijoittajia takaisin ostamisen makuun. Hänen mukaansa sijoittajilla olisi nyt hyvät ostomahdollisuudet.
"Meillä on yhtiöitä – maailman parhaita, niillä menee todella hyvin", Trump sanoi toimittajille Valkoisessa talossa.
"Niillä on ennätyksen kaltaisia lukuja. Joten uskon, että se on loistava mahdollisuus ostaa. Todella hyvä mahdollisuus ostaa", Trump sanoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

