perjantaivieras Kesämökistä vakiasunnoksi?
Kokenut kunnan rakennustarkastaja otti puheeksi, että Korkeimman hallinto-oikeuden (KHO) niin sanottu Muu päätös 3013/2013 koskien Kangasalan Tiihalan kylässä tapahtunutta loma-asunnon käyttämistä vakituisena asuntona ei olisikaan asiassa viimeinen sana. Se ei siis ole ennakkotapaus, vaikka niin on tulkittu. Tuolta nimenomaiselta mökiltä puuttuivat ne edellytykset, joilla asia olisi voitu toisin ratkaista. Mökkiläiset eivät esimerkiksi hakeneet poikkeamislupaa.
KHO viittaa ”asiassa esitettyihin vaatimuksiin ja asiassa saatuun selvitykseen”. Aiemmin KHO on ratkaisussa 2007:55 antanut toisesta tapauksesta ratkaisun, että loma-asunnossa asuminen vakituisesti on mahdollista. Hankalinta vuoden 2013 ratkaisussa on se, ettei KHO puuttunut Hämeenlinnan hallinto-oikeuden tulkintaan, jonka mukaan ”Suomen perustuslain 9 § liikkumisvapautta koskeva säännös ei turvaa kenellekään oikeutta maankäyttö- ja rakennuslain säädösten vastaisesti asettua asumaan omistamalleen maa-alueelle”. Tämä tarkoittaisi, ettei niin sanottua perusrakennusoikeutta ole. Ja tämän tulkinnan mukaan kaavoittajat toimivat. He ovat ottaneet tai ottamassa oikeuden määritellä, missä Suomessa saa asua.
Kuitenkin KHO:n ratkaisussa on sana ”vastaisesti”, joka on tärkeä. Siinä ei oteta kantaa mökillä asumiseen, vaan lain rikkomiseen.
Jos KHO:n ratkaisu vuodelta 2013 otetaan ennakkotapauksena, unohtuu, että Suomessa on jo nyt 13 500 kesämökkiä, joissa asuu vakituisesti 24 500 henkeä eli yhden pikkukaupungin verran! Entä koskeeko tulkinta ennen vuotta 1959 rakennettujen kesämökkien muuttamista vakituisiksi asunnoiksi?
Lapissa vakituinen asuminen loma-asunnoilla on laajaa ja kunnat ovat ratkaisuissaan hyväksyneet tämän realiteetin. Samanlainen linja on tähän asti ollut esimerkiksi Etelä-Savossa.
Lainsäädäntö ei nimittäin ole niin selkeä kuin käydystä keskustelusta ja kaavoittajien ottamasta linjasta voisi päätellä. Poikkeamisluvan avulla on mahdollista ja maankäyttö ja rakennuslain mukaista muuttaa vapaa-ajan asunto vakituiseksi asunnoksi. Kyse on harkintavallasta, jonka MRL 171 § antaa kunnan viranomaisille. Tämän harkintavallan rajoja luodaan yksittäistapausten kautta.
Hallituskaudella 2004–2007 valtakunnallisten alueiden käytön tavoitteissa oli nimenomainen kirjaus siitä, että vapaa-ajan asuntojen rakentamista ja muuttamista pysyviksi asunnoiksi tuetaan kehittämällä kaavoitusta ja lupakäytäntöjä. Riippumatta siitä, mikä on valtakunnallisten alueiden käytön juridinen status, ei tuo kirjaus voinut olla perustuslain vastainen. Se, että istuvan hallituksen kaudella painotus on ollut toinen, ”yhdyskuntarakenteen tiivistämistä” tavoitteleva ei muuta asiaa.
Kun vedotaan siihen, että kansalaisten ja maanomistajien tasapuolinen kohtelu estää loma-asunnon muuttamisen vakiasunnoksi, unohtuu, ettei tällainen ratkaisu automaattisesti koske kaikkia kesämökkejä. Se koskee vain niitä, joiden kohdalla edellytykset täyttyvät. Näitä edellytyksiä ovat mökin energiaominaisuudet, jätevesiratkaisut ja mökkitontille tuleva, pelastusajoneuvot kantava tie sekä tosiasiallinen luonnonkäytön paine mökin ympäristössä. Näillä perusteilla pitäisi voida hakea poikkeamislupaa ja kunta voi niin halutessaan luvan myöntää.
Eri asia on, että elykeskus saattaa valittaa tällaisesta päätöksestä hallinto-oikeuteen. Mutta jos näin käy, menee asia melko varmasti KHO:een. Ja vasta se käsittely näyttäisi lain tulkinnan suuntaa.
Muuten olen sitä mieltä, että asumisen vapaus, yhteiskuntasopimuksen sisältönä tulisi erikseen kirjata perustuslaissa määriteltyihin oikeuksiin. Nyt meillä on liikkumisen vapaus, mutta ei asumisen vapautta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
