Kaliforniassa riehuu useita maastopaloja – ainakin kolme ihmistä kuollut
Tilanteen odotetaan viikonloppuna pahenevan kuivan ja kuuman ilman takia.
Tilanteen odotetaan viikonloppuna pahenevan kuivan ja kuuman ilman takia. Osavaltion kuvernööri Jerry Brown on julistanut hätätilan pohjoiseen Kaliforniaan Shastan piirikuntaan. LEHTIKUVA/AFPYhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa riehuu useita maastopaloja. Uutistoimisto AP:n mukaan paloissa on kuollut ainakin kolme ihmistä. Los Angeles Times kertoo kuolleita olevan kaksi, joista molemmat ovat palomiehiä. Lisäksi tuhansia ihmisiä on evakuoitu ja Los Angeles Timesin mukaan ainakin 65 kotia on tuhoutunut paloissa. Kalifornian pelastuslaitoksen tiedottajan Scott Kenneyn mukaan palo uhkaa 5 000 kotia ja rakennusta, uutisoi CNN. Maastopaloja on hälytetty sammuttamaan tuhansia palomiehiä.
Tilanteen odotetaan viikonloppuna pahenevan kuivan ja kuuman ilman takia.
Osavaltion kuvernööri Jerry Brown on julistanut hätätilan pohjoiseen Kaliforniaan Shastan piirikuntaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
