Maaseudun Tulevaisuus tavoittaa 412 000 suomalaista: "Meitä luetaan verkossa koko ajan enemmän – kiitokset siitä hienolle yleisöllemme"
Sanomalehtien kuukausiliitteistä Maaseudun Tulevaisuus Kantri on Suomen toiseksi luetuin 166 000 lukijallaan.Maaseudun Tulevaisuuden kullakin painetulla lehdellä on tuoreimman Kansallisen mediatutkimuksen mukaan 281 000 lukijaa.
Yhteensä MT tavoittaa 412 000 suomalaista. Kokonaistavoittavuusluku on painetun lehden keskimääräisen numeron lukijamäärä ja keskimääräisen viikon aikana eri digitaalisia versioita käyttäneiden määrä.
"Printin osalta menetimme vähän, mutta olemme kilpailijoihin nähden menestyneet edelleen hyvin", Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen kuvailee tuloksia.
"Sen sijaan verkkokävijämäärän kasvuun olen oikein tyytyväinen. Meitä luetaan siellä koko ajan enemmän. Kiitokset siitä hienolle yleisöllemme."
"Jatkamme edelleen merkittävänä valtakunnallisena mediana, joka pitää maakuntien ääntä yhä vahvemmin esillä kansallisessa keskustelussa."
Helsingin Sanomat tavoittaa tutkimuksen mukaan painetulla lehdellä ja verkossa yhteensä 1,7 miljoonaa suomalaista. Päivälehdissä sitä seuraavat Kauppalehti, joka tavoittaa 750 000. Aamulehden kokonaistavoittavuus on 586 000 ja Kalevan 428 000.
Savon Sanomat, Keskisuomalainen, Satakunnan Kansa tavoittavat kaikki noin 250 000 suomalaista.
Maa- ja metsätalouden lehdistä Maaseudun Tulevaisuus on tavoittavuudellaan selvä ykkönen. Sitä seuraa saman kustantajan Viestilehtien Aarre 150 000 hengen kokonaistavoittavuudella.
Seuraavaksi tulevat Koneviesti, Metsälehti ja Maatilan Pellervo. Myös Koneviesti on Viestilehtien tuote.
Sanomalehtien kuukausiliitteistä Maaseudun Tulevaisuus Kantri on Suomen toiseksi luetuin 166 000 lukijallaan. Helsingin Sanomien kuukausiliitteellä on 848 000 lukijaa, Kauppalehden Optiolla 116 000.
Kansallinen mediatutkimus 2019 tehtiin aikaisempiin verrattuna eri tavalla.
Merkittävimpänä uudistuksena on digitaalisen lukemisen nostaminen samanarvoiseksi painetun lehden lukemisen kanssa kaikissa lukemiseen liittyvissä kysymyksissä. Tiedonkeruun, kohderyhmän, menetelmän ja datan tuottamisen uudistusten myötä mitään KMT 2019-tutkimuksen tuottamia lukuja ei voi verrata aiempien vuosien KMT lukuihin.
Tutkimuksen kohderyhmänä oli nyt 15 vuotta täyttänyt väestö. Uudistuksen myötä tutkimustiedon käyttäjille kyettiin tuottamaan yksi yhtenäinen data aiempien kahden datan sijaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

