Kolmannes kannatti kuntauudistusta Pohjois-Savossa
Noin kolmannes 21 Pohjois-Savon kunnasta suhtautuu positiivisesti työryhmän esittämiin kuntarakenteen muutoksiin.”Kuntauudistuksen tarpeellisuudesta olemme varmasti yksimielisiä. Mutta samalla on todettava, että mekaaniset kuntien yhdistämiset eivät tuo säästöjä”, sanoi Varkauden kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Risto Husu (kok) tiistaina kuntauudistuksen aluekierroksen tilaisuudessa Kuopiossa.
”Olemme avoimia kaikelle kuntayhteistyölle, mutta emme kannata pakkoliitoksia. Realistinen liitosten ajankohta voisi olla vuosi 2017”, Husu jatkoi.
Pohjois-Savo on väestömäärältään Itä-Suomen suurin maakunta. Se koostuu 21 kunnasta, joissa asukkaita on yhteensä lähes 250 000.
Kunnallishallinnon rakenne -työryhmä esittää, että Pohjois-Savoon asetettaisiin kolme kuntajakoselvitystä uusien kuntien muodostamiseksi. Yhden kunnan keskuksena olisi Kuopio, toisen Iisalmi ja kolmannen Varkaus.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
