Raviliigavarsat hankittiin huutokaupasta
YPÄJÄ
Osakkaista moni halusi nähdä oman kimppansa hevosen valinnan paikan päällä.
”Oli todella kiva tulla katsomaan huutokauppaa. Tunnelma oli selvästi sähköinen, kun liigavalmentajat aloittivat huutonsa”, sanoo Lappeenrannan Karjala-tallin osakas Saila Järnberg.
”Monta hyvää hevosta jäi muidenkin huudettavaksi, sillä varsojen taso oli kova tänä vuonna”, Järnberg jatkaa.
Raviliigassa on mukana kahdeksan eri raviratojen ympärille rakentunutta kimppaa. Kimppojen valmentajat olivat tarkkoja käyttäessään varsan ostoon budjetoitua 16 000:ta euroa.
Halvimmalla pääsi Forssan Juha-Pekka Vilkman, jonka huutama Pamina Hip maksoi vain 4 000 euroa. Enimmäissumman käyttivät Teivon Markku Nieminen ja Mikkelin Jani Ruotsalainen.
”Hinnat olivat aika pitkälle ne, mitä olimme ajatelleet. Koska raviliigahevoset huudettiin heti listan alkupäässä, saatettiin säästää muutama tonni”, arvioi Järnberg, jolla on ennestään omistuksessaan ravihevosia.
Karjala-tallin valmentaja Matti Nisonen huusi numerolla kolme ori Oberon, jonka hinnaksi tuli 13 500 euroa. Sen puolisisko Bosses Lily myytiin 2 500 eurolla vuoden 2010 huutokaupassa. Bosses Lily voitti viime vuonna lämminveristen Kriteriumin, jonka ykköspalkinto oli 75 000 euroa.
Varsan ostamisessa on aina riskinsä, eikä kaikista hevosista tule ravureita. Samaisen vuoden 2010 huutokaupan kallein varsa oli 25 500 euron hintainen Gilding Tiara, josta ei ikinä tullut kilpahevosta.
Raviliigaosuudet on myyty loppuun Helsingin Vermossa, Lahden Jokimaalla ja Tampereen Teivossa. Osuuksia on vielä myytävänä Oulussa, Jyväskylässä, Lappeessa, Mikkelissä ja Forssassa.
SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
