Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Kesko laajentaa verkkokauppaa ja kotiinkuljetusta: "Samat hinnat ja samat tarjoukset kuin myymälässä"

    Suomalaiset ovat ruuan verkko-ostamisessa selvästi ruotsalaisia jäljessä.
    Keskon selvitysten mukaan neljä prosenttia ruokakauppojen asiakkaista olisi valmiita siirtämään kaikki ruoka-ostoksensa verkkoon.
    Keskon selvitysten mukaan neljä prosenttia ruokakauppojen asiakkaista olisi valmiita siirtämään kaikki ruoka-ostoksensa verkkoon. Kuva: Toni Forssell

    Kesko uudistaa verkkokauppapalvelunsa ja laajentaa sen kuljetuspalveluita Keravalle, Turkuun, Tampereelle ja Ouluun. Syksyllä mukaan otetaan vielä lisää kaupunkeja.

    "Panostamme siihen, että asiakas voi valita tilanteen mukaan hänelle parhaimman sopivan asiointikanavan. Käytännössä tämä näkyy esimerkiksi jo siinä, että hinnat, tarjoukset ja pääsääntöisesti myös valikoima ovat ihan samoja sekä verkossa että kivijalkamyymälässä", kaupan palveluiden johtaja Jani Karotie kertoo.

    Aiemmin K-kuljetuksen kuljetusalueena oli pääkaupunkiseutu ja osa K-kauppiaista on lisäksi tarjonnut omatoimisia kotiinkuljetuspalvelua. Kilpailija S-ryhmällä on kotiinkuljetuspalvelua myös pienillä paikkakunnilla kuten Kokkolassa ja Iisalmessa.

    Kuljetusten lisäksi on mahdollista tilata vain keräilypalvelu, jossa valmiiksi pakatut pahvilaatikot noudetaan myymälöistä itse. Tätä palvelua tarjoaa jo yli 90 K-kauppaa ja määrän on tarkoitus nousta 140:n.

    Tällä hetkellä ruuan verkkokauppa on Suomessa noin 60 miljoonaa euroa. Se on kaksinkertaistunut vuodesta 2015. Ruotsissa ruuan verkkokauppa oli samalla tasolla vuonna 2009.

    Suomalaiset ovat teknologian suhteen ennakkoluulottomia, mutta ruuan verkko-ostamisessa ollaan selvästi siis selvästi Ruotsia ja myös Englantia jäljessä.

    Keskon selvitysten mukaan neljä prosenttia ruokakauppojen asiakkaista olisi valmiita siirtämään kaikki ruoka-ostoksensa verkkoon. Noin joka kymmenes ei koe ruuan ostamista verkkokaupan kautta olennaiseksi lainkaan.

    Ruokaa verkosta tilaavat ovat usein vaativia asiakkaita, jotka arvostavat laatua. Siksi laajan valikoiman toivotaan houkuttelevan yhä enemmän asiakkaita.

    Verkkokaupan kautta olisi Keskon visioiden mukaan mahdollista saada paitsi tilatut tarvikkeet nopeasti, myös edullisemmin, jos tilauksia tehdään suuria määriä yhdessä toisten asiakkaiden kanssa.

    Nyt tehtävässä uudistuksessa pyritään suosittelemaan asiakkaille heille sopivia tuotteita ja tuomaan ruokakappa myös matkapuhelimiin.

    "Uusi sähköinen järjestelmä keräilyssä suosittelee keräilijälle parasta reittiä. Keräilijärobottien kehittämistä seurataan, mutta näillä volyymeilla niihin ei ole vielä tarvetta siirtyä", Karotie kertoo.

    Myös kuljetuksia on tarkoitus optimoida mahdollisimman tehokkaiksi. Asiakkaan on myös mahdollista seurata niitä reaaliajassa.

    Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akselin mukaan verkkokauppa alkavat nyt kannattaa myös taloudellisesti, sillä sen volyymit alkavat olla riittäviä ja tuotteiden keräily ja kuljetus ovat tehostuneet huomattavasti.

    "Valikoiman kasvaminen ja se, että asiakkaat ostavat sieltä mielellään premium-tuotteita, auttavat myös kannattavuutta huomattavasti."

    Muokattu 6.3.2018 kello 9:24: Lisätty juttuun tieto, yksittäiset K-kauppiaat ovat hoitaneet omatoimisia kuljetuksia myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella.